Taas sairauden jaksamisen kanssa niitä hetkiä kun miettii arjen jaksamistaan. Jo reilut 4 kuukautta saanut kärvistellä päänsärynkin kanssa. Ystävyyssuhteita on viime kuukausien myötä päivitelty suuntaan jos toiseenkin. Se olen pitänyt kuitenkin ehdottomana, jos joku kastissani lasketaan ystävistäni kategoriaan kaveri, tai sitäkin alemmas, on sinne takaisin lähes mahdotonta päästä. Viimeistään leikkauksen jälkeen osa lähellä olevista otti ratkaisevia taka-askeleita, juuri silloin ja jo ennenkin sitä heitä olisin tarvinnut. Elämä on kuitenkin siitä mukava paketti, että olen saanut myös uusia ystäviä, jotka ovat tulleet  elämääni kuin varkain.

Minulle ei riitä se että kerran kuussa kysytään kuinka voit. No vastaan rehellisesti,siinä vaiheessa alkaa jo itsekin ymmärtää että toiselle kohta kiire muihin juttuihin, eikä ole edes kiinnotunutkaan. Siis hän ei edes halua kuunnella miten ystävä voi. Pois äkkiä ettei vaan tarvitse kuunnella... siitähän voi kysyjälle  tulla vaikka paha mieli.

Sen minkä itse eilen huomasin. rakas ystäväni ja valmennettavani kertoi, minulle elämää suuremman asian. Tämän asian olisin ehdottomasti halunnut kuulla jos ei face to face, mikä ei ollut madollistakaan, niin ainakin puhelimessa. Sain häneltä pitkän viestin. En ole koskaan pitänyt viesteistä, niissä asiat kyllä kerrotaan, mutta silloin on pakko ajatella viimeisen päälle sanankäänteet ja ja muukin ilmaisu. Koska tämä asia koski hyvin läheltä meitä molempia, minua varsinkin nyt kun tappelen muutenkin tällä hetkellä oman jaksamiseni ja terveyteni kanssa, en kyennyt hyväksymään tätä lähestymistapaa. Ensimmäinen minulle tuli hämmästys, sitten ymmärtäminen, pettymys siitä että jouduin asian lukemaan, enkä kuulemaan. Viimeisenä suuttumus, ettei minulle kerrota näitä tärkeitä asioita puhumalla. En ole maailman helpoin ihminen, mutta ystävieni tulee ymmärtää, että tällaiset asiat puhun läpi aina asiallisesti ja rauhallisesti. Illalla laiton ystävälleni viestin, että minä otan nyt miettimispaussin ja en nyt kykene käsittelemään asiaa enää tällä erää edes puhelimessa. Illalla en kyennyt vastaamaan hänen puheluunsa. Tiedän että pilasin hänen innostuksensa ja ilonsa hetkellisesti. Hänellä oli suuri hetki urheilussa ja tärkeän voiton myötä hän lunasti paikan isommalle areenalle. 

Aamulla aikaisin puhelin soi ja luulen että, ystäväni oli viettänyt huonosti nukutun yön takiani. Molemmat kerroimme fiiliksemme ja kävimme läpi asiat oikeassa järjestyksessä tällä kertaa. Olemme sopineet asian ja edelleen maailman rakkaimpia ystävyksiä. Muistakaa nyt hyvät ihmiset, älkää olko niin itsekkäitä, ettette voi antaa ystävälle toista mahdollisuutta. Tästä päivästä lähtien tuo "erimielisyys" on varmasti lähentänyt ystävyyssuhdettamme.... sen sanon jokaiselle, ystäviä ei koskaan ole liikaa. Pitäkää ystävistänne kiinni kynsin ja hampain.

Nyt tuosta tapauksesta on kulunut vuosi ja olemme edelleen läheisiä ystäviä Viime kesänä tämä entinen valmennettavani nosti Salon MM-kisoissa hopeaa. En voi kieltää, etteikö simäkulmaani olisi noussut onnen kyynel, kun vierestä katsoin hänen säteileviä kasvojaan. Tuosta ikimuistoisesta hetkestä ja menestyksestä myös hän oli taistellen terveytensä kanssa, päässyt ottamaan palkintonsa.

Tässä siis aihe, joka liippaa lähes jokaista joskus hyvinkin läheltä. Kiitos kun jaksoitte lukea.