17.9.2018, luin teksti-TV:n sivuilta ja 18.9. eli seuraavana päivänä katsoin Ylen aamu-TV:n lähetystä. TV:n lähetyksessä oli kaksi niin sanottua asiantuntijaa tai jotain asiantuntijoiden korvaavaa naishenkilöä. Heiltä kysyttiin miten saadaan menot kuriin ja 1-2 kuukausipalkan suuruinen puskurirahasto säästöön, yllättäviä menoja varten. Itse kuulun ryhmään kipu- ja monisairas pienen eläkkeen saaja. Vaimoni on Kelan pienellä työttömyyskorvauksella. Olen aktiivinen ihminen ja teen vapaaehtoistyötä mm. kroonisten kipusairaiden ihmisten hyväksi. Mietin millaisia vastauksia toimittaja olisi saanut köyhyysrajalla, tai sen alla elävältä asiantuntijalta. No eihän tuonkaltaista ihmistä voi haastatteluun päästää ääneen kertomaan mistä säästää, parempiosaiset voisivat pahoittaa mielensä.

Suomessa sanotaan olevan yli miljoona kroonista kipusairasta ihmistä. Heistä erittäin suurella osalla elämä pyörii kipujen ja siitä aiheutuneiden taloudellisten ongelmien ehdoilla. Kipusairaat ovat ryhmä, joista valtaosa ei ole itse aiheuttanut sairauksiaan. Minä olen yksi heistä. Tässä kohtaa sen näkee, kuinka useimmilla työssäkäyvillä todellisuus katoaa. Talousasiantuntijat, varmaan tienaavat ”hieman enemmän”, kuin kuntoutustuella, pienellä eläkkeellä, tai pienellä palkalla joka hetkessä taistelevat sairaat ihmiset. Monet meistä joutuvat miettimään, ostaako lääkkeet, ruokaa, maksaako vuokran, ostaako uuden kenkäparin, koska edelliset on puhki kävelty. Itseään ei pahemmin hemmottelemaan taloudellisesti pääse.

YLE on haastatellut talousasiantuntijoita, todeten kotitalouksien säästämisen laskeneen jo vuodesta 2010. Säästäminen on painunut jo miinuksen puolelle. Tutkimuksessa todetaan, että jokaisella pitäisi olla vähintään 1-2 kuukauden verran palkkatuloja säästössä. Kuinka monella meistä pienituloisista on tuohon summaan mahdollisuutta. Köyhyysrajan viivallakaan ei tuosta summasta voi edes uneksia".

Mietin todellakin kuinka reilua tuollaisesta puhuminen julkisuudessa edes on. Itse en polta, en juo ja elän niin pienellä kuin mahdollista. Jo yksi sairaala- tai lääkärinreissu kirpaisee todella kovaa, kun  kulut ovat joka kerta jostain muusta pois. Enkä minä kuitenkaan ole siellä huonoimmassa asemassa. Minulla on sentään pieni eläke ja vaimo on Kelan, sillä huimalla työttömän peruspäivärahalla.

 Tässä yksi esimerkki siitä, miten meitä voidaan kohdella oudon eriarvoisesti. Monelle tällainen asia on varsin mitätön, mutta minulle iso rahallinen kuluerä. Käyn viikottain julkisilla kulkuneuvoilla ja omalla kustannuksellani vetämässä kivun vertaistukiryhmää kaupungin laitamilta Helsingin keskustaan. Kysyin HSL:n eläkeläisten alennuslippua. Vastaus oli HSL:ltä ehdoton ei. Kysyin syytä, olen ollut työkyvytön vakavien sairauksieni vuoksi jo viidettä vuotta ja minulla on eläkekortti. Minulle on eläkkeen myöntänyt eläkevakuutusyhtiö, vaan ei Kela. Tämä oli syy siihen, etten HSL:n silmissä ole eläkkeellä, VR taas tunnustaa eläkeläisyyteni ja sieltä saan minulle kuuvan alennukseni. Tämä ei tietysti koske HSL:n hallitsemaa lähiliikennettä. Tehtäväni vertaistukityössä on tärkeä, enkä halua apua tarvitsevia unohtaa vain yhden ison esteen vuoksi. Tuo maksamani ”ylimääräinen” raha, on jostain muusta omasta elämästäni pois.

Tuon äskeisen kerroin vain siksi, että minulle nuo ovat elämää suurempia asioita, kun lasken kuukauden budjettiani. Tiedän monia sellaisia, joilla vastaavat menoerät takaavat sen, että jäädään neljän seinän sisään. Varaa ei ole avata ulko-ovea, ettei tulisi paha mieli maailman menon katselemiseen hyvinvointivaltiossa.


En aina jaksa ymmärtää noita tutkimuksia, mitkä suorastaan lyttäävät meitä vähempiosaisia. Kuinka monelta meitä paremmassa tilanteessa onkaan tuo karu todellisuuden- ja oikeudenmukaisuuden taju kadonnut. Aamu TV:ssä nuorehko nainen kertoi, kuinka hän oli vuodessa saanut säästettyä 10.000€, kun oikein laski kaikki menonsa. Se on upea juttu. Toinen naishenkilö antoi vinkkiä siitä, miten voi pärjätä sillä, että katsoo tiliotteesta mitä turhaa voi jättää pois ja mistä muusta voi vielä pihistää. Samalla kannattaa pitää omaa kirjanpitoa menoistaan. Näin tulee kerättyä se 1-2 kuukauden puskurirahasto kasaan. Näissä on vaan monelle, siis suurelle määrälle suomalaisia yksi mutta ja se on, että rahaa tulee vähemmän, kuin pakolliset menot ovat.Vuokra, lääkkeet, sairaala ja joskus joku vaatteenparsikin on hankittavat kirppikseltä, ilman vaatteita on huono elää.. Tuo 10.000€, voisiko joku miettiä sitä, että ihmisen on tultava toimeen ehkä puolella tuosta summasta, tai vähemmälläkin vuodessa. Itsenäisessä Suomessa on varmaan ennätysmäärä köyhyysrajan alla eläviä ihmisiä. Sen ainakin tiedän, että äärettömän suuri määrä suomalaisia ihmisiä tuntee tällaisten tutkimusten jälkeen, punaisen vaatteen heiluttamisen kasvojensa edessä. Punainen vaate heiluu ja suututtaa viimeistään siinä vaiheessa, kun kuulee neuvoja ihmisiltä, jotka eivät koskaan voi ymmärtää meidän elettyä niukkaa elämäämme.Itse lohduttaudun sillä, ettei koskaan voi tietää, mitä nurkan takaa tulee vastaan. Elämä voi muuttua sekunnin murto-osassa, samoin yhteiskuntaluokka ja terveystilanne.


Jonnekin oli pakko tämä vuodattaa, miksi ei siis blogiini. Monet taistelevat päivittäisestä selviytymisestä. En edes kykene ajattelemaan, että saisin 1-2 kuukauden "tuloja" säästettyä, kun muutenkin useimmat päivät menevät tyylin kädestä suuhun.

Näillä mietteillä siis tänään.


Arto Hannolin