Mitä on ihmiskeho ja -mieli rakennettu kestämään?  Se mikä on varmaa, niin kauan jokainen kestää, kunnes viimeinen sydämenlyönti on lyönyt. Tuon jälkeen ei tarvitse enää murehtia. Päätepisteen jälkeen on malja yhden ihmisen kohdalta juotu loppuun. Muistot meistä jokaisesta elävät vielä elämän päättymisen jälkeen, toisista pidempään ja toisista lyhyemmän janan mukaisesti.

Valtaosalle meistä on meille annettu vapaus elää elämäämme, itse valitsemillamme väylillämme. Koko elämä on valmistautumista. Se mihin valmistaudumme, sitä ei loppupelissä kukaan voi etukäteen kertoa. Usein luullaan, että saavutetut, isot välietapit ovat maailman suurimpia asioita. Tavoitteet voivat liittyä elämään, harrastuksiin, työelämään, perhe-elämään tai aivan mihin vaan, mielikuvitus on rajana.

Se mihin todellisuudessa valmistaudumme koko elämämme ajan, on se, miten elämme viimeiseen hengenvetoon asti. Vaikka kuinka sanotaan elämän olevan hallussa, ei se ole kuin välietappien ohittamista päätepisteeseen nimeltä loppuun asti.

Oma elämäni on ollut eritäin värikäs, vaiherikas ja monivivahteinen. Olen kokenut äärettömän paljon hyvää ja onnellisuutta. Olen myös kokenut äärettömän paljon vastoinkäymisiä ja pettymyksiä. 

Olen saanut olla toimintakykyinen ja terve. Olen myös kokenut toimintakyvyttömyyden, sairauksieni myötä. On ollut aikoja, että koko elämäni ollut vaakalaudalla. Omalla kohdallani olen hyväksynyt kaiken huononkin. Jollain lailla olen luottanut ja uskonut koko ajan itseeni. Olen uskonut kovettaneeni mieleni ja ajatukseni siihen, etten koskaan mene pirstaleiksi, jaksamiseni, ajatuksieni ja kehoni tuntemuksien kanssa. Itselleni annan siis paljonkin myönnytyksiä, mutta rakkailleni en missään tapauksessa toivoisi näin haasteellista elämää.

Aivan jokainen kerta vastoinkäymisten myötä, olen viimeisten vuosien akana opinut paljon uusia asioita elämästä. Kehoni olen tietoisesti rakentanut fyysisesti huomattavasti keskimääräistä vahvemmaksi. Elämä on rakentunut kokemuksieni kautta. Henkistä puoltani olen koulinut kestämään haasteita. Haasteet ovat haasteita, joskus kokee onnistumisia ja joskus on opittava elämään pettymyksen kanssa.  Joskus on tunne, että leijailen. Jalat palaavat maahan yllättävän nopeasti. Pettymysten myötä jalat pysyvät maassa kiinni entistäkin tiiviimmin.

Nykyään minulla on tunne, että olen elämäni aikana onnistunut rakentamaan itseni suojaksi lasipallon. Lasipallo on ollut paikka, mistä paha ei voi ottaa kiinni. Eihän se näin mene. Joka ikinen kerta, kun minulla on todettu uusi sairaus, on lasipalloni saanut ison särön kuoreensa.  Ensimmäisen ison särön tullessa lasikuoreen, en edes tajunnut tapahtunutta. Toinenkaan iso särö ei tuntunut pahalta. Nyt kun säröjä on tullut paljon lisää. Nyt on minulla ajatus siitä, milloin lasipalloni menee sirpaleiksi.

Jos lasipalloni suojakuori pettää, menenkö itse, kuin lapsi pesuveden mukana. Tuskinpa vain, silloin vaihdan suojaustani toisenlaiseksi. Varasuunnitelma minulla jo on rakennusvaiheessa.Olen muokannut sitä alkuun kovalla kädellä.

Varasuunnitelmaan liittyy ajatus siitä, että on luovuttava asioista, harkiten yksi asia kerrallaan, itselleni rakkaista asioista. Olen jo jättänyt asioita, joita olen pitänyt itselleni tärkeinä ja samalla toimintakykyäni ylläpitävinä. Osasta asioita on ollut vaikea luopua, toisista taas helpompaa. En halua mennä lasipalloni myötä sirpaleiksi. Minulle on ollut tärkeää asettaa asioita eteeni, tarkastella ja luopua omilla ehdoillani. Usein saan kommentteja juurikin tästä aiheesta. Jokaisen on vaan muistettava se, että ainoastaan minä ja vain minä vedän omat rajani. Minua on paha mennä asioissa neuvomaan, osaan vieläkin ärähtää, jos minua ärsytetään.

Kukaan ei tiedä tulevaisuudestaan, en minäkään. Aivan mitä tahansa voi tulla nurkan takaa vastaan, kaikki voi muuttua sekunnin murto-osassa. Kaikki voi myös loppua sekunnin murto-osassa. Vaikka näitä asioita ei kannata isommin ajatella. Kannattaa kuitenkin tätäkin joskus miettiä: Mitäpä jos se sattuu minun kohdalleni? Minä en tällaista aiemmin miettinyt, kunnes odottamattomia asioita alkoi minulle sattumaan  useita ja peräkkäin.

En ole vielä varma siitä, olenko onnekas, vaiko päinvastoin. Tiedän tulevaisuuteni, mutten tiedä milloin ja millä lailla.  Olisin varmasti onnellisempi, jos minulla olisi ainoastaan tuo yksi diagnoosi. Tämä pelivara antaisi minulle aikaa rakentaa omaa loppuelämääni porras kerallaan, ennen kuin tullaan tasaiselle.

Liimailen lasipalloani kasaan minkä ehdin. Usein tuntuu siltä, että olen sairauksieni kanssa monella tavalla herkempi ja haavoittuvaisempi, kuin aiemmin. Olen myös sairauksieni kanssa  nostamassa itseni taisteluasemiin, herkemmin kuin aiemmin. Jokin toinen mekanismi pienen ihmisen mielessä toimii silloin, kun toinen mekanismi reistailee.


Todelliset ystävät kuuntelevat: Jos kysyvät, eivät kyseenalaista, eivätkä neuvo.

Todelliset ystävät ymmärtävät: Muistavat, mitä heille kerrotaan.

Todelliset ystävät ovat niitä, joiden puoleen voi kääntyä: Vaikkeivat he aina jaksaisikaan.

Kun elämä kolhii, silloin erottuvat todelliset ystävät muista.


Hyvä muistaa itse kunkin: Niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan.

Aivan varmasti jokaisella meistä jossain vaiheessa lasipallo alkaa säröilemään. Kun se viimein murtuu, muista tuo sananlaskun karu totuus. Oletko sinä se, joka kuunteli ja ymmärsi. Kenenkään ei ole hyvä jäädä yksin.


Ilman synkistelyä ja näillä mietteillä

ARTO HANNOLIN