Ihmisten silmissä iloinen, avoin, uhrautuva, tukea antava, lämmin, rakastettava, toiset huomioon ottava. Kaikenlaisia sanoja kuulen itsestäni käytettävän. Ulkokuori on ihmisen suoja. Ulkokuori on se, millaisena muut sinut näkevät ja kokevat. Sananmukaisesti ja tahtomattani, elän jostain syystä omanlaistani kaksoiselämää. Muistan ajan, kun poltin itseni loppuun, siitä on jo aikaa vajaat 15 vuotta. Olkoon muut sairauteni kuinka vaikeat ja vakavat tahansa, on loppuun palaminen kaikista sairauksistani se kaikista syvimmälle itseeni imeytynyt ja sisältä syövä sairaus. Sitä en halua toista kertaa kokea.

Kun elämä kolhii, eikä kivut anna aikaa hengähtää, on minulla usein se olo, jaksanko taistella myös itseni puolesta. Ei minulla ole onneksi samanlaisia tuntemuksia, kuin masennuksen vallatessa. On vain pelko siitä, osaanko olla itselleni armollinen. Jos en itsestäni jaksa pitää huolta, miten sitten jaksaisin muista, varsinkin läheisistä huolehtia ja tukea heitä aina tarpeen vaatiessa.

On sellainen olo, että olen maailmassani, elän hyvää elämää. Minulta alkaa kuitenkin hiipumaan ilon tunne.. Tapani mukaan en sitä muille halua näyttää, väsymys ja jaksaminen alkaa kuitenkin paistaa olemuksestani. Monet ystävistäni sen huomaavat, mutta läheskään jokainen ei sitä halua ääneen sanoa. Toisaalta osaan kokemuksellani myös peittää ulkoista oloani.

Elämän ilo ja ilo elämässä, näiden kuuluisi kulkea jokaisen elämässä, käsi kädessä. Joskus kuitenkin tämä yhteys pätkii, toivottavasti vain väliaikaisesti. Luotan syvästi, että kohdallani se menee näin väliaikaisessa aikataulussa. On asioita, mistä haluan pitää lujalla kädellä kiinni.

Minun on vaikea laskea irti asioista, mitkä kuuluvat sydämeeni ja samalla luonteeseeni. Enhän urheilijanakaan antanut periksi. Tappiot vahvistivat ja olivat sata kertaa tärkeämpiä, elämääni ajatellen, kuin voitot ja menestys.

Kisat olivat vain kisoja, se miksi tein rankaa työtä, oli siksi, että halusin tulla paremmaksi urheilijana. Meni kisat, miten tahansa, jokainen kilpailuni oli ainoastaan muisto, muistojen joukossa. Olen ennekin kirjoituksissani maininnut sen, kun voitin ensimmäisen SM-kultani. Kotimatkalla tuijotin mitalia autoni kojelaudalla, vuosien työn tulos ja nyt saavutin sen, äärettömän kovan kisan jälkeen. Kuitenkin mietin mitalia tuijottaessani, ettei tuo mitali tee minusta yhtään parempaa tai huonompaa ihmisenä. Se voitto opetti minun henkiselle minälleni paljoa enemmän, kuin olin uskonutkaan. Jos ihmisenä jotenkin muutuin, niin sitten siten, etten enää surrut huonoja kisoja, enkä myöskään osannut juhlia menestystäni. Opin nauttimaan siitä, että saavutin jotain olemalla oma itseni.

Tuon ilon haluan saada takaisin itselleni. Teen paljon asioita. Teen niitä asioita siksi, että haluan tehdä ja saan niistä jotain.

Nyt kun ilo on hiipumassa, en taas osaa itselleni sisäistää asioita. En taas osaa antaa itselleni anteeksi, enkä varmaankaan anna myöskään armoa, jos jokin asia ei menekään siten kuin pitäisi mennä. Minulta on kadonnut se onnistumisen ilo, jokin on sen minulta vienyt, n vaan tiedä mikä.

Haluan, että saan muille paremman mielen olon ja pystyn auttamaan. En kuitenkaan ole sitä tyyppiä, että haluaisin miellyttämisen, vaan auttamisen vuoksi auttaa  muita. Teen asiat omalla tavallani, autan omalla tavallani, mutta en hyväksy, että minua kukaan yrittää ohjailla. Neuvoa voi, muttei ilman omaa tahtoani minun ohjailemiseni johda kuin sanomisiin.

Ehkä jääräpäisyyteni on osasyynä kadonneeseen ilooni. Se ei kuitenkaan mahda olla se perimmäinen syy kaikkeen. Kipujeni jatkuva lisääntyminen on varmasti yksi syy asioiden etenemiseen huonompaan suuntaan. Monta isoa sairautta päässä, monta asiaa enemmän, jotka painavat mieltä. Osaan kuunnella, mutten osaa kertoa. Sairaudet muuttavat edetessään luonnetta, varsinkin krooniset kipusairaudet. Sairaudet kolhivat sisältäpäin maailmaani. Vanha sanonta: Jos liian monta liikkuvaa osaa toimii yhtä aikaa, siitä ei hyvä seuraa.

Tällaisia mietteitä tähän aamuyön tunneille.

Toivottavasti saan taas ilon mukaani, kun, vajaan kuukauden päästä saan isompien sairauksieni vuosikontrollit käytyä lävitse.

 

KARHUKUNINGAS/ ARTO HANNOLIN

Vuodatus.net