Joutsenlaulu on sana, minkä olen usein kuullut. Enemmän kiinnostuin sanasta ja kyseisen sanan merkityksestä silloin kun kuulin ”Yö-yhtyeen” aiheesta tekemän laulun ja aloin ymmärtää kyseisen laulun sanomaa ja sisältöä. Tämä laulu on myös yksi omista suosikeistani karaokessa. Tätä laulua laulaessa on tunne, ettei maailmassa ole mitään muuta. Laulu tulee syvältä, sydämen ja sielun syövereistä.

 

Mitä tämä sana joutsenlaulu, pitää merkitykseltään sisällään. Sana joutsenlaulu kiehtoo minua kauneudellaan ja taianomaisuudellaan: Wikipedian mukaan Joutsenlaulu tarkoittaa laulua, jonka uskomuksen mukaan joutsen laulaa juuri ennen kuolemaansa kauniimmin kuin koskaan. Tämän on uskottu koskevan varsinkin kyhmyjoutsenta, joka ei yleensä laula. Sanontana joutsenlaulu tarkoittaa viimeistä esiintymistä, suoritusta tai saavutusta – mahdollisesti edeltäviä parempaa – ennen jonkin päättymistä tai ihmisen kuolemaa. Pelkkää uskomusta, vai onko sittenkään ainoastaan uskomusta? Ihmiselle se on totta, mihin hän vahvasti itse uskoo.

 Itse uskon, että jokaiselle meistäkin löytyy oma korkein voima (KV). KV ohjaa kohtaloamme ja kaikkea sitä, mitä elämässämme tapahtuu, on se hyvää tai huonoa. Jotenkin vaan on minulla se tunne, että kaikki on ennalta määrättyä. Tahdommepa tai emme. Asiat vaan tapahtuvat, koska niin on tapahduttava. Menosta voi irti laskea, mutta magneetin lailla elämä imuroi meidät aina uudelleen ja uudelleen kiinni siihen, mikä on KV:n päätös kohdallemme määrännyt.

 

Joutsen on kaunis lintu, mutta luonne on kiivas, jos se tuntee vähääkään uhkaa. Elämän kanssa tahtoo olla samoin. Minua pidetään sosiaalisena ja mukavana, mutta puolustusmekaanisnimi toimii kuin joutsenella. Voin harkita asian hetkessä ja tehdä ennalta arvaamattoman päätökseni yhtä nopeasti. Kun päätös on tehty, ei siitä sovi enää pakittaa.

Kuten Wikipediassa sanotaan: Sanontana joutsenlaulu tarkoittaa viimeistä esiintymistä, suoritusta tai saavutusta – mahdollisesti edeltäviä parempaa – ennen jonkin päättymistä tai ihmisen kuolemaa. Tuon ihmisen kuoleman toki jätän edes ajatuksistani pois, mutta vanhan jättäminen hetkessä taakseni, ei ole ennenkuulumatonta. Vaikka vanhan taakseni jättäminen voi olla kuolettavan tuskallista. Viimein voin jäädä sisäisesti odottamaan aikaa, milloin voin palautua entiseen. Joskus tämä on määrätty onnistuvaksi, mutta joskus ote kirpoaa, ja menneestä jää vain kipeä muisto. Muisto on iso arpi juuri minulle.

Moni on sananmukaisesti jäänyt ”monttu auki” katsomaan ja miettimään, että ei tässä näin pitänyt käydä. Moni asia on elämässä opettanut, että jos taaksesi jotain jätät, korvaavia asioita on kyllä tarjolla uudessakin tilanteessa.

 Todella paljon on asioita, mitä omassa käytöksessäni tunnistan. Iän myötä olen löytänyt paljon asioita, jotka tunnistan kuulopuheiden perusteella esivanhemmillani isän äidin puolella olleen. Onneksi olen myös perinyt niitä parempia puolia äitini suvun puolelta. Jollain lailla nämä piirteet ovat (omasta mielestäni) sekoittuneet keskenään oikeassa suhteessa keskenään. Molemmista sukujuurien puolikkaista löytyy myös paljon positiiviakin puolia.

Perinnöllisyystekijät elämässä, niistä en omassa elämässäni suuremmin enää piittaa. Jälkipolvien elämä on asia, heistä kannan kivirepun painoista riippaa selässäni. Jokaiselle kuitenkin muovautuu omanlainen käytösmalli, mistä meidät henkilökohtaisesti tunnetaan. Perinnöllisyystekijät kauhistuttavat sairaurauspuolella, itse olen näissä asioissa oikea imuri. Tämä tuntuu tuskaiselta ajatella, mitä jos lapseni, lapsenlapseni ja tulevat polvet saavat osansa perintönä näistä pahimmista sairauksistani. Tämä on yksi syy, miksi yritän sinnikkäästi myös kohentaa, tai ainakin ylläpitää terveyttäni niin hyvin kuin mahdollista. Voin ainakin antaa eräänlaisen selviytymismallin heille. Iän myötä tahtovat sairaudet kontra terveys, joka taistelussa sairauksien jättävän isomman jäljen joka taistelun loppumainingeissa. Kyllä itse tiedän, kumpi sodan voittaa, mutta hyvä taistelu antaa lisäaikaa. Ei minulla ole kiire täältä lopulliselle taipaleelle. Olen päätynyt siihen, että kyllä oma elämänikin on itselleni ainakin yhden joutsenlaulun arvoinen.

Totta puhuakseni nyt, vuosien vakavien sairauksienkaan kanssa en osaa sanoa loppuelämästäni oikeastaan yhtään mitään. Ajatuksena on: Mikäs pahan tappaisi, tämän aika ei toivottavasti ole lähelläkään.

Kirjoitan paljon asioista, tämä on tapani muistuttaa myös itseäni elämän raadollisuudesta. Elämä on opettanut minulle sen, ettei koskaan voi tietää, mitä seuraava hetki voi odottamatta tuoda tullessaan ja tuohan se, nimenomaan odottamattakin.

KV laittaa usein polvilleen, mutta auttaa myös minut jaloilleni, kun olen oppinut jälleen hieman lisää nöyryyttä.

Kun osaa olla oikeissa asioissa nöyrä, kun osaa olla oikeissa asioissa neutraali ja kun osaa olla oikeissa asioissa riittävän kovaluonteinen, silloin pärjää loppuun asti. Noilla ominaisuuksilla on minun tasan loppuun asti tarkoitukseni selvitä. Nuo ominaisuudet ovat minut auttaneet elämässä tähänkin asti pärjäämään, hienosäätöjä kuitenkaan unohtamatta.

KARHUKUNINGAS/ vuodatus.net

ARTO HANNOLIN