Kuinka monta kirjoitusta olenkaan aloittanut toisen esittämällä kysymyksen: Kuinka voit? Kun kysymys tehdään minulle, monisairaalle kipukroonikolle, mietin kerran ja joskus toisenkin kerran, kerronko totuuden. Tuntuu siltä, että jokainen vuosi on omalla tavallaan ollut näiden viimeisten vuosien aikana aina vain rankempaa. Lähes jokainen sairauteni on hallittavissa, mutta yksikään ei ole parannettavissa. Painon laitan sanoille ”lähes jokainen”, muttei jokainen sairaus.

Sairauksien kirjon lisääntyessä en usein tiedä edes itse missä mennään. Oman jaksamiseni tunnen liiankin hyvin. Minua varoitetaan ja muistutetaan jaksamisestani. Teen paljon asioita ylläpitääkseni elämäni naruja omissa käsissäni. Useat tietävät ja ymmärtävät tämän, mutta useat myös eivät ymmärrä vaan antavat omasta mielestään erittäin hyviä ohjeita.

Kun ihmiseltä kysytään kuinka jaksat tai kuinka voit, silloin on hyvä olla valmis todenmukaiseen vastaukseen. Vastaus voi minunlaisellani ekstrovertillä kestää muodostua melkoisen yksityiskohtaiseksi ja pitkäksi. Toki poikkean ekstrovertin määritelmästä siinä, että kaikesta huolimatta ajattelen asioita loppuun asti.

Tuttujen kannattaa kysyä vointiani ja jaksamistani ainoastaan silloin, kun he ovat varmoja, että haluavat kuulla asioiden todenmukaisesti kerrottuna. Paljon siihen lisättynä ja mitään poistamatta olen useimmiten avoin kertomaan.

Lähipiirini kysyy ajoittain vointiani, heitä en enää nykyään halua rasittaa omalla jaksamisellani. Moni luulee olevansa valmis kuulemaan asioita, missä he ajatuksissaan joutuvat astumaan tyhjän päälle. Elämäni ei ole läheskään aina sellaista miltä se näyttää. Useimpien silmissä minä näytän hyväkuntoiselta ja iloiselta ihmiseltä. En halua näyttää sitä myllerrystä ja sotaa mitä käyn kuorien sisällä. Läheskään kaikille ei minun taisteluni näy, eikä ne muille millään tavalla kuulukaan.

Vapaaehtoistyössäni kerron usein syvällisesti itsestäni ja kokemuksistani sairairauksien ristiaallokossa. Huomaan asioiden kiinnostavan ja herättävän paljon kysymyksiä. Lempilausahduksiini kuuluu: Koskaan ei voi tietää mitä nurkan takaa tulee vastaan.

Elämä ei ole aina itsestäänselvyys, ei siis myöskään terveys. Niin kauan kuin on elämää ja terveyttä, kannattaa näitä asioita vaalia ja pitää huolta itsestään. Jokaisella meistä on ainoastaan yksi oma elämämme elettävänä.

Pidän itseäni onnekkaana ja etuoikeutettuna saadessani kertoa asioista, joita moni ei ole milloinkaan ajatellut. Jokaiselle meistä rakentuu oman elämän kokemuspankki. Kokemuspankkiin on hyvä tallentaa niin myötä- kuin vastoinkäymisten parhaat ja raskaimmat muistot. Kokemuspankista on elämän varrella taatusti hyödyllistä aika ajoin avata pankkikirjan sivuja ja suorittaa nostoja. Nostoilla tarkoitan hyvien tilanteiden kohdalla jarrutuksen hallintaa ja raskaimpien muistojen kohdalla oppia mahdollisista tekemistämme virheistä.

Kokemuspankistani löytyy esimerkiksi lokerikko nimeltään: Nykyiset tekemiseni rajoitteet. Toki teen asioita entiseen malliin, mutta estonappulaa painamalla. Tästä syntyy usein sanomista niiden toimesta, jotka muistavat vanhaa elämääni. Joskus minua aletaan neuvomaan siitä, kuinka minun kuuluisi asiat tehdä. Tuolloin saatan avautua ja sanoa otsikon sanoin: ÄLÄ KYSY (ÄLÄKÄ NEUVO), JOS ET HALUA KUULLA.

Kun kipusarjat ja vointi on ylittänyt tietyn tason, harvoin jaksan kuunnella tuota jauhantaa, saatan avautua värikkäin sanankääntein. Joskus toinen vielä sanoo ainoastaan neuvovansa ja tietävänsä kyllä sairauteni, mainitsen monesti toisen kuullun ymmärtämisen vaikeuden ja voin esimerkiksi pyytää häntä hakeutumaan terapeutille hakemaan apua korvien väliinsä. Jos joku kerjää avautumistani, usein myös saa sen mitä pyytää. Asioilla on kuitenkin hyväkin puolensa, harva kukaan toista kertaa tahtoo nähdä tietyn palon silmissäni.

Kirjoittelen usein tällaisia kirjoituksia ja säilön tallenteisiin tai deletoin kirjoitukseni kokonaan. Tällä kertaa kuitenkin päätin jakaa nämä ajatukseni muillekin. Kirjoituksestani kannattaa kaivaa itselleen asioita, joista saattaa olla yhtymäkohtia oman elämän haasteisiin.

Joskus on hyvä kirjoittaa tai piirtää paha olo silmien eteen. Aikanaan mökillä yksin ollessani kirjoitin sivutolkulla asioita paperille, laskin sen ajan pahan oloni kokonaisuudessaan ulos tekstin muodossa. Kirjoitettuani koko repertuaarini muistiin, sytytin takan ja poltin kirjoitukseni. Tuolloin huomasin oloni keventyneen. Kaikki vastoinkäymiseni haihtuivat tuolloin savuna hormista.

Näillä mietteillä tänään.

Arto Hannolin

Karhukuningas

vuodatus.net