Potilaalla on oikeus kuulla edes perusteet lääkitysten ja hoidon muutoksiin ! 

Jälleen kerran penään potilaan ja ammattilaisen yhteisiä ”liikennesääntöjä” jotka toimivat ainoastaan saumattomalla yhteistyöllä. Tällä kertaa haluan kirjoittaa lääkkeiden määräämisestä ja tarpeellisuudesta. On tärkeääkin tärkeämpää, että myös ammattilainen uskoo ja haluaa toimia potilaan hyvinvointia, henkisenkistä hyvinvointia tukien.

Olen menneessä elämässäni käynyt loppuun palamisen ”helvetin” lävitse. Tuokin on sairaus, minkä uusimiseen voi helpostikin vaikuttaa osaamaton ammattilainen.

Potilas-/ammattilainen- suhteen on oltava molemmin puolisen luottamuksen side. Jos toinen osapuoli on eri aaltopituudella, eikä luottamus toimi, silloin mennään risukkoiseen pusikkoon, eikä homma toimi. Asiat on hyvä keskustella potilaan kanssa hyvässä yhteishengessä, ei töräyttämällä päin kasvoja ja tiedoksi.

Itselleni tuli reilut puoli vuotta takaperin ilmoitus lääkkeen puolittamisesta. Päätös merkitsee kohdallani korvaavan lääkityksen puolittamista yhteen aivolisäkkeen tuottamaan hormoniin.

Vuosia sitten, lääkärin osaamattomuuden vuoksi, oireitani ei osattu huomioida. Viimein asiat menivät siihen pisteeseen, että taistelin elämästäni ja selviytymisestäni. Kiitin myöhemmin luojaani, että pääsin osaavien ammattilaisten hoitoon. Onneksi minulla on vahvat hiukset, koska minulle sanottiin elämäni olleen jo vuosia hiuskarvan varassa. Tuolloin kasvain oli tyrehdyttänyt lähes kokonaan tuon pienen elimen, ”hormonitehtaan” toiminnan. Leikkauksen jälkeen osa toiminnoista palasi hiljalleen ennalleen ja osa sädehoitojen jälkeen. Kuitenkaan kaikki toiminto ei palanut.

Olen nämä menneet, yli 6 vuotta, käyttänyt korvaavaa lääkitystä joka ikinen päivä. Minulle henkisesti tärkeä lääke oltiin viime keväänä viemässä lähes nollaan, eli kyseistä hormonituotantoa ei elimistössä ole. Nyt oltiin minulta viemässä voimat olla kuntouttamatta itseäni fyysisesti. Sain kyllä perusteen. ”Lääketieteellisestä syystä”, mutta eihän tuo mikään peruste ole. Kukaan ei suostunut puhumaan kanssani, tuon tiedon sain viestinä. Voiko potilasta loukata tämän enempää. Kuitenkin on kyse minun elämästäni.

Näissä asioissa minulla on oma elämä, oma lopullinen päätös on minun ja siitä haluan minä päättää itseni kohdalla, eikä kukaan (joka ei tunne) sairauksiani tunne, minulle tuntematon, vieras erikoistuva lääkäri  voi ainakaan ilman keskustelua tehdä tällaisia päätöksiä. Näiden ammattilaisten on hyvä muistaa, että toisen elämä tuossa ammatissa on omavalintaisesti annettu luottamuksen saattelemana heille.

Olen itse tottunut siihen, kun minuun luotetaan, en anna itselleni anteeksi sitä, että tekisin asiat, jos en osaisi. Silloin pyydän joko apua, tai kieltäydyn. Osaamattomuus on pahe, jos sitä ei uskalla myöntää. Keskustelun ja kuuntelun taito on hyve, kunhan se tehdään asianomaisten kanssa, tässä tapauksessa minä olen se asianomainen. Virheen tapahtuessa on päätöksentekijän oltava valmis kantamaan vastuu tekemästään virheestä. Ei ole oikein, jos virhemomentti kasvaa ja hinnan maksaa potilas, ei päättäjä. 


Minulla, sekä kuudella sisaruksellani, iäkkäällä äidilläni (92-v.) sekä (90-v:) enollani on hemoglobiinitaso keskimääräistä korkeampi, vanhuuden päivinäänkin.  Milloinkaan ei ole suostuttu tutkimaan geeniperimäämme. Perinnöllisyystekijät ovat ilmiselvät, kuten meidän ijokaisen sairauksissammekin.

Myös sairaus, mikä oli tuon alussa mainitsemani kaiken aiheuttaneen sairauden seuraus, johtui perinnöllisestä sairaudesta, joka voi hypätä yhden sukupolven yli. Tätä asiaa ei tahdottu lääkärin mielestä edes vetää keskusteluun, koska asioilla ei ole syy-yhteyttä seurauksiin. Se joka osaa ajatella itsenäisesti, tietää että linkki on suora syyn ja seurauksen suhteen. Minäkin olen geeniperimääni tiukasti sidoksissa.



Tuo korvaava lääkitys, mistä kiista tuli, oli hormonituotannolleni hemoglobiini- arvon korkeus versus riskinä sydäninfarkti. Tätäkin kyseistä lääkitystä on jo muutaman kerran vuosien mittaan pienennetty. Joka ikisellä kerralla on minulla oleva kroonisen, aggressiivinen päänkipusairaus nostanut monta pykälää kiputasoa. En siis tiedä mistään mitään, koska olen ”)vain potilas, jota on aiemminkin saatu kohdella kaltoin)”. Ajoittain minulla on tunne: Voi kun saisin viikoksi annettua fyysiset kivut niille, jotka ammatillisella puolella ovat minua viisaampia minuun kohdistuvissa hoidoissani.

Väittämäni on ”Potilas on omien sairauksiensa hoitojen seurauksien paras asiantuntija”

Paljon en pyydä, vain ammattinsa osaavan lääkärin, joka kohtaa myös fyysisesti potilaan. Oman lääkärini tulisi myös tietää, että minä tiedän omista sairauksistani. Tiedän myös mikä tuosta Ja sairauksieni sekamelskasta” tulee viimeistään viemään taipaleeni lopulliseen päämääräänsä asti tästä elämästä?

Olin ehdottomasti vastaan lääkkeen pienennystä. Kun lääkäri vaihtuu, tai oma, pitkäaikainen, omat sairauteni tunteva lääkäri vaihtuu, olisi suotavaa, että saisin asiasta tiedon. Oma lääkärini tuntee haasteet, monien sairauksieni haasteet Aina on neuvoteltu asiat kasvokkain ja aina on päästy asioissa yhteisymmärrykseen.

Viestien kirjoittaminen, eikä etätapaamiset ole asiallisia , niin sanottuja, kohtaamisia. OLetetaan potilaan nielevän paremmin  hänelle toispuolisesti päätetyt asiat etänä.


Kerran taidan olla nähnyt (ja siitäkään en ole varma oliko se hän) tämän nuoren lääkärin. Itsevarma saa olla, mutta ei ylimielinen. Olen tullut siihen lopputulokseen, etten luota lääkäriin, joka ei osaa potilaan kanssa tulla toimeen. Hyväksyn muutokset, mutten hyväksy sitä, että lääkärini ei halua jutella kasvokkain. Eihän tuohon ole edes ihmisläheistä selitystä, miksi asioita ei haluta selvittää perusteellisesti kasvokkain. Miksi moni ammattilainen haluaa pysyä kilven takana piilossa?


Nuori lääkäri haki tukea vanhemmalta kollegaltaan. Nyt jälleen kerran itse joudun maksamaan veroa siitä, ettei ole taitoa tutkia seurauksia, vaikka syyt olisivatkin niin sanotusti lääketieteellisesti perusteltuja. Se mikä harmittaa, kanssani ei tahdota puhua asioista, muuten kuin viestimällä. Kyseinen päätös on pudottanut elämänlaatuani todella monta tasoa alaspäin. Onko tämä sitä ammattimaista terveydenhoitoa ja haluaako kukaan ottaa vastuuta minun selviytymistäni, vaikka alkuperäinen syy johtuu ammattilaisen tekemästä hoitovirheistä.

Muistutuksena kaikesta päänkipuni on tuon päätöksen jäljiltä pysynyt kovempana kuin aiemmin, ennen lääkkeen muutoksen toteuttamista. Minullakin on siis syyttäjän osoittava sormi kohdistettu epäuskoisuuden kohteeseeni.


Joskus on jonkun hyvä sanoa mielipiteensä julki.

Näillä mietteillä tänään ja tällä kertaa.


Arto Hannolin

vuodatus.net

Karhukuningas