Välillä on tunne, että haluan laittaa ajatuksiani ylös, mutta ottaessani koneen esille ajatukseni ydin katoaa. Mietin, miksi kirjoittaminen on kadoksissa. Ajatus on kadonnut. mutta minne?  

Kaivoin kuulokkeet esiin, soittolistalta omia suosikkejani. Takuuvarma taustamusiikkini on yö ja Olli Lindholmin, komean omantakeisen karhean pysähdyttävä ääni.  Ollin elon taival päättyi yllättävästi, aivan liian nuorena. Hän kuitenkin jätti niin minun, kuin monen muunkin sydämeen pysyvä jäljen lauluillaan.

Minulla on ollut aikaa ja aihetta miettiä asioita eri katsantokannasta kuin useimmilla. Kun oli se aika, että minulta potkaistiin jalat alta ja KV (korkein voima) antoi minulle uuden elämän alustan, ei kukaan osannut kertoa eikä varoittaa tulevaisuuden polun moninaisuudesta ja kivikkojen määrästä. Kun vielä tämä kaikki tyrmäsi vanhan elämäni nurkan takaa ja yllättäen.

 

Elämää Korkeimpaan voimaan olen aina uskonut, sitä kautta on elämän polku määrätty etukäteen. Uskon siihen, että kaikki mikä vastaan tulee, on ennalta määrätty. Lujatahtoinen jääräpää olen aina ollut. Jos johonkin olen lähtenyt en ole luovuttanut ennen kuin olen joko onnistunut, tai minun on ollut pakko uskoa, etten todellakaan ollut kykeneväinen muurin läpäisemiseen.

 

Oikeudenmukaisuus on minulle sellainen asia, minkä haluan pitää. Usein tuntuu, että useimmille oikeudenmukaisuus on sama asia, kuin oman edun ajaminen. Tuo asia on itsekeskeisten ihmisten ydin heidän omassa elämässään. Pitäisi muistaa, että joskus on nöyrryttävä myös ia annettava arvo myös sellaiselle, joka on sen ansainnut.

Kuten kerroin on minulla ollut paljon aikaa miettiä asioita. Tämäkään asia ei ole yksiselitteinen. Muutokset sisälläni johtuvat sairauksistani, lähes joka päivä opin jotain uutta. Se minkä luulen oppineeni, hyvin usein unohdan saman tien. Olen äärettömän aktiivinen tekemään asioita. Harrastuksia minulla on useita, useimmat niistä tukevat selviytymistaisteluani pidempään. On asioita mihin en voi vaikuttaa, nuo asiat ovat koituneet kohtalokseni. Kuitenkin on asioita, joiden etenemisen hidastamiseksi teen kaikkeni.

En kysy keneltäkään, miksi juuri minulle?  En ole katkera siitä, miksi juuri minulla?  Jokaisella meistä on omat murheemme ja sairautemme. Itselleni on perinnöllisyystekijät tulleet tutuiksi.  Miksi siis olisin katkera siitä, että olen olemassa?  Jokaiselle meistä tulee kolhuja, asenne vaan ratkaisee, miten niihin suhtautuu.

En edes viitsi miettiä sitä, millainen elämäni olisi, jos eläisin katkeruuden ikeessä.  Toki olen myös ihminen, joka on tarvittaessa valmis ilmaisemaan oman mielipiteensä ja on valmis taistelemaan oikeaksi kokemansa asian puolesta, selkeää vääryyttä ja osaamattomuutta vastaan. Usein, monen mielestä osaan olla pelottavankin suora sanomaan. Itse pidän tätä vahvuutenani. En anna toisen osaamattomuuden enää lytätä minua ahdinkoon. Joskus olin sinisilmäinen ja uskoin heihin, joilla uskoin olevan osaamista ja taitoa. Kuinka usein olenkaan joutunut pettymään, kun huomaan, että ammattilainen onkin ainoastaan tavallinen ”sekatyöläinen”, jonka ego on ylempänä kuin todellinen sisin edellyttäisi. Jokaisen meistä tulee osata olla myös tarvittaessa nöyrä ja pakittaa silloin, kun on pakittamisen aika.

Jokunen vuosi takaperin neurologoni sanoi minulle: Ei sinun tarvitse asioista murehtia (eräästä sairaudestani, kun keskusteltiin) siihen voi mennä vielä jopa 15–20 vuotta, ennen kuin sairaus alkaa etenemään.

Vastaukseni: Ei minulla olekaan mihinkään kiirettä, jo pikku poikana tiesin, että elän 107-vuotiaaksi.

Neurologilta san hymähdyksen ja hyväksyvän nyökkäyksen.

Eikös se sanonta mene niin: Antaa hevosten murehtia, niillä kun on isompi pää.

Miksi siis pilata tulevaisuuttaan märehtimällä ja murehtimalla sitä, mikä tulee, muttei vielä ole tullut.

 

Pienen ihmisen pieniä ajatuksia

Kiitos kun jaksoitte lukea.

 

Arto Hannolin,

Karhukuningas, vuodatus.net