Millaiseksi monessa mukana olevana aktiivisen ihmisen elämän, ennen niin tavoitteelliset näkymät ja katse kohti selkeää ja arvokasta vanhuutta, voivat silmän räpäyksessä muuttua. En tarkoita sitä, että asiat olisivat menneet negatiivisemmiksi, elämähän on kokonaisuudessaan asennoitumis- kysymys. On sellainen sanonta: ”Kun usein sattuu, siihen tottuu”. Tämän olen kokenut elämässäni useammankin kerran.

Enemmänkin nykyään elän täsmä- ja muistilistojen keskiössä, todella monessa asiassa.

Mitä tarkoitan eilisen huomenella? Polulleni on astunut monta eri sairautta, eli useampaan asiaan olen joutunut asennoitumaan tullakseni elämäni kanssa toimeen.  Joka ikinen sairaus on erilainen, mutta mikä tahansa sairauksista voi olla se lopullinen tieni päätös.

Eilisen huomen, eli tärkeimmät asiat laitan huomisen kalenteriin tai muistilapulle ylös, etten unohtaisi.

Tilanteesta riippuen, ei mikään ajankäyttämiseni muistamisessani toisen asian ohitse, kunhan saan tarvitsemani muistutuksen tekemisistäni hyvissä ajoin, oikeaan aikaan.

Olen jakanut koko elämäni ”lokerikkoon” tärkeysjärjestyksessä. Näillä eväillä menen aktiivisesti eteenpäin. Vain harvat edes huomaavat päällepäin minussa mitään outoa, siis entiseen elämääni asioita peilattaessa.

 

Toki kannan kasvaimesta aiheutunutta taakkaa mukanani koko loppuelämäni ajan.  Oikeastaan olen hyvissä asemissa, koska sairauksiini on näiden vuosien myötä tullut myös monien muidenkin eri sairauksien diagnoosit, lääketieteellisten tutkimusten kautta.

 

 Olen joskus kuullut, että olen perineeni tiettyjä piirteitä suvun perintönä, totta tuokin.

Todellisuudessa perintönä saamani piirteet, myös luonteessani olisivat minulle riittäneet vallan mainiosti. Geeniperimäni, siis vahvat geenit ovat antaneet myös toisenlaisenkin perinnön.

Esivanhempieni molempien puolien, siis isäni ja äitini puolelta olen saanut monia” lahjoja” selviytymiseen, samaan pakettiin kuuluu myös monia perin harvinaisia sairauksia.  

Vuodesta 2014 olen karusti huomannut, että mukaan on tarttunut liiankin   monta tarinaa. Tarinoita on kyllä paljon enemmänkin, moni sukuni tarinan kantaja on joutunut luopumaan maallisesta vaelluksestaan ennen aikojaan. He eivät tyhjentäneet säkkejään, vaan jättivät ne veren perinnöksi jälkipolville. Jotain heistä muistan ja heidän tarinoistaan, mutta aivan liian vähän. Läheskään kaikkea en edes tiedä, ainoastaan murto-osan. Useat asiat ovat jääneet vain legendaksi heidän tuleville jälkeläisilleen.


 

Itselläni kivut alkoivat päässä leikkauksen yhteydessä, pieni paikka ja hermovaurioita, näin kertoi muutama vuosi sitten, epävirallisesti, silloinen neurologini. Kyseinen herra ansaitsi monessa asiassa syvän arvostukseni.  Koskaan en syyttänyt ketään kroonisista kivuistani: Kuitenkin halusin varmistuksen siitä, mistä krooninen kipusairauteni on alkunsa saanut. Kyseinen herrasmies neurologini on ainoa ammattilainen, joka on minulle tuon ääneen sanonut. Siis käsi sydämelle ja kiitos hänelle.

Näin pääsin tutustumaan 24/7 päänkipuihin.

 

 

Lapsuus, nuoruus ja pitkä urheilu-urani opettivat paljon, niin henkisestä, kuin fyysisestä kivusta. Niihin en milloinkaan ole edes tahtonut tottua, mutta kipujen kanssa olen oppinut elämään. Kipu on eräällä tavalla luonteeltaan samanaista kuin lemmikkikoiran pitäminen. Siitä saa erityisen uskollisen ”kaverin”, se ei milloinkaan isäntäänsä jätä.

Kipu on aina oire jostakin, niin henkinen, kuin fyysinen kipu. Molemmat on elämä vastaani tuonut ja kovemman nyrkin iskulla varmistanut, että opin elämän faktoja. Kuulen olevani sitkeä, senkin on elämä opettanut ja tunne auttanut kantamaan suorin selin. 

On hyvä osata myös oikeassa paikassa osata antaa periksi.  Vanhan äitini sanoin aikoinaan oli: Se ei ole fiksu joka riidan aloittaa, se on fiksu, joka sen ajoissa lopettaa ja antaa periksi. Tätä viisautta voi myös käyttää muissakin elämän karikoissa. Totuuksia on yhtä monta, kuin on tekijöitäkin. Harva vain osaa sen oikean totuuden polun kunnialla kulkea lävitse.

 

Näillä pienillä ajatuksilla kuljen omaa polkuani.

Jokaisella meillä on se tie vastassa, minkälaiseksi me tiemme rakennamme. Jokainen meistä muistetaan sellaisena kuin olemme, ei sellaisina, kuin olisimme halunneet olla. Vaikka mitä elämässä tulisi vastaan, kannattaa kuunnella omaa sisintä ja omaa sydämensä johdatusta.

Loppupelissä jokaiselle tulee se hetki, kun on tilinmaksun aika elämältä suoritettu.

 

Arto Hannolin

Karhukuningas

Vuodatus.net