Siitä on jo ikuisuus, kun vanha elämä jäi taakseni, kauniiksi kultautuvaksi muistoksi kun Tahmattani ja odottamatta alkoi uusi elämä, erilaisine haasteineen.

Haasteet eivät minulle milloinkaan ole lyhytaikaisia ”suorituksia” olleet. Olen asettanut elämäni aikana kaikenlaisia tavoitteita, en muita miellyttääkseni, vaan selvitäkseni eteenpäin elämän karikoista, näin olen tehnyt jo lapsuudestani asti.

Jääräpäisyys, urheilulle asetetut tavoitteet, opiskelut, malttia tarvittaessa, ei se aina niin helppoa pienelle ihmiselle ole, jonka tavoitteet on rakennettu elämää suuremmille haasteille. 

Elämä on opettanut, että parhaan lopputuloksen saavuttaa opettelemalla tekemään asiat oikein. Ei oikotietä käyttäen, vaan oikeaa, monesti pisintä ja raskainta polkua kulkien. Tekemisen tavoitteissa maltti on valttia elämän mittaisella vaelluksella. Aikaa on tasan niin paljon, kuin kullekin luoja suo. Monesti ajattelen, ettei minulla ole täältä kiire minnekään.

 

Nuorena miehen alkuna muutto tutusta ja turvallisesta paikasta, uuteen iähiöympäristöön toi toiveikkaalle lapselle ei odotettuja haasteita. Osa ”kavereista” otti minut hampaisiinsa, silloin tietämättään, etten koskaan tule tuota kohteluani unohtamaan. Ei tuo kiusaaminen ollut jatkuvaa, vaan ajoittaista, moni luuli, että olen helppo kohde. Jälkeenpäin olen kiitollinen heille siitä, että henkisesti olen elämässäni vahvempi, kuin yksikään elossa olevista ikätovereistani, en siis syytä vaan kiitän. Osaan asettua heikomman asemaan ja tiedän, miten hänen sydämensä itkee avuttomuuttaan ollessaan toisten kurimuksessa.

 Oma luontoni ei milloinkaan antanut lupaa luovuttaa siinäkään hetkessä, kun olin alakynnessä. Sinnikkyydestä olen saanut voimavaroja tullakseni tällaiseksi, kuin nykyään olen.

Armeijan kävi 17-vuotiaana, sekin oli hyvä koulu. Aivan ”pentuna” koulussa, missä vanhimmat olivat jo korkeasti koulutettuja 3-kymppisiä.

Armeijassa oikeastaan sain ensimmäisen kunnon sykäyksen myös vuosikymmenien urheilu-uraani, mikä vielä pian 65-vuotta täyttäessäni on osa elämääni. koko aktiivi kisaurani noudatin pilkun tarkasti urheilun, siis puhtaan urheilun eettistä säännöstöä. Olin tietoinen, että ainoastaan ilman minkäänlaista douppausta, näen puhtaasti sen tason urheilussa, mihin omat voimavarani, sekä fyysisesti, mutta myös henkisesti riittävät, ei siis pillereiden, tai ampullien siivittäminä. Noita vuosikymmeniä voin kutsua myös elämäni henkiseksi kasvutarinaksi.

En antanut muiden ajatuksillaan vaikuttaa omaan kuningasajatukseeni. En myöskään ollut asiasta hiljaa. En pitänyt silloin, enkä nykyäänkään pidä siitä, että, että monet yrittivät hyssytellä asioista, mistä he ovat eri mieltä kanssani. Useat noiden aikojen lajikavereistani eivät enää ole mukana maallisessa taivalluksessa.

Myöhäisemmässä elämässä olen oppinut tuntemaan enemmänkin samanlaisen kehitysajatuksen omaavia lajikavereita, toki heitä oli myös aikaisempinakin vuosina.

Itselleni olin laittanut jo nuorena takarajan kilpa urani pituudesta, samana vuonna, kun täytän 50-vuotta, lopetan kilpaurani voimailussa ja näin teinkin. Lajia en ole jättänyt, vaan toimin yhä lajin parissa.

Kansainvälinentuomari urani, valmentajan urani ovat antaneet mahdollisuuden auttaa heitä, jotka ovat uransa aikana apuani tarvinneet.

 

Otsikko: KAHDEKSAS VUOSI ALKANUT, mitä siis tapahtui vuonna 2014? Sain vanhan elämäni jatkeeksi jatkoajan, mitä ei aivan jokaiselle suoda.

Maaliskuun viimeinen päivä kyseisenä vuonna laitoin toimipisteeni oven lukkoon. Vein avaimet, paperit ja kassalippaan pääkonttoriin, niin kuin useina edellisinäkin vuosina.  En vaan tiennyt tuon olevan elämäni viimeisen päivä ansiotyössä.

Näin se vaan tapahtui puskista tullen2014, kun jouduin uuteen ”kouluun”. Erittäin värikäs elämä takana, uudesta elämästäni en vielä tiennyt mitään.

 Tuli vielä vaihe, etten edes tiennyt, jatkuuko elämäni. Sen ainoan itkun, minkä itkin kuullessani diagnoosini. Melko nopeasti päätin, etten ole enää asiaa murehdi, vaan katson, mitä vastaan tulee.

Tuli se seuraava vaihe eteen, minä aloin muokkaamaan itseäni nykyiseen muottiini. Ei tuo elämä paljoa vanhasta eroa, asennoitumisvaihde päälle ja opeteltava sopeutumaan.

Kovin vaihe oli jatkuvat sairaalakäynnit, leikkaus, sädehoidot, kontrollit ja lisäksi paljon uusia diagnooseja. Monta uutta surutyötä sain tuolloin, ajatusleikkeinä tehdä. Joka ikinen kerta antoi enemmän ja enemmän voimaa jaksaa.

 

Vanha elämä opetti selviytymään erilaisista vastoinkäymisistä, nykyinen elämäni ja ”tehtäväni” auttaa muita selviytymään heille asetetuista esteistä, näin maanläheisesti ajatellen.

Paljon on minullekin tullut uusia haasteita terveyden puolesta. Ajattelen asiat siten, että tasainen elämä, rutiininomainen siis, ei ole yhtä värikästä omaani verrattuna. Haasteet ja esteet joko ylitetään, sivuutetaan, mennään lävitse, tai nöyrästi kumarretaan niiden edessä

Jos elämäni oli ollut aina lempeä minulle, ei minusta olisi tullut sen kaltaista ihmistä kuin olen. Itselleni riittää tieto siitä, että minä olen minä. Moni on minua yrittänyt muuttaa, mutta korkeintaan olen ottanut muilta mukaani, niitä oikeiksi uskomiani asioita. Tutut tietävät. että olen se jääräpää, mikä jääräpää, siis tarvittaessa.

Elämän kohdellessa kantajaansa pääasiassa silkkihanskoin, pienetkin vastoinkäymiset saavat usein aikaan tunteen, että koko maailma kaatuu päälle eikä tästä selvitä.

Elämän kohdellessa kantajaansa usein rankemman kautta, näistä ihmisistä kuoriutuu, oikealla asenteella selviytyjiä.

Aina on hyvä muistaa, että elämämme on asennekysymys.

 

Näillä ajatuksilla tänään.

Arto Hannolin,

Karhukuningas

’Vuodatus.net