31.3.2014, oli aurinkoisen kaunis keväinen päivä. Tarkistin paikat työpaikalla. Olin siivonnut kaiken kohdilleen. Takahuone tarkistettu, taukohuoneen paikat kuunattu, roskat viety, Kaikki kohdillaan. Viimeiset paperit mukaan, pohjakassa ja maksupääte kassissa, sälekaihtimet suljettu. avaimet taskuun ja ulko-ovi auki.

Jälleen kerran laitoin hiihtopalvelun oven kiinni, häly ja turvalukitus päälle. Kaikki varmistettu ja ajatus siitä, että syksyllä taas uudestaan.

Syksyllä jälleen valmiina laittamaan paikat toimintakuntoon, vanhoille työntekijöille soitot ja uusien rekryjen hoitaminen. Tämä oli tullut vuosien mittaan rutiiniksi. Tuosta päivästä tuli kuluneeksi 7 vuotta.

Oli kuitenkin yksi asia, jota en tiennyt, enkä ollut edes ajatuksissani ottanut huomioon. Tänään jälleen kerran mieti asiaa, tämä ”vuosipäivä” oli minulle näin jälkikäteen erityisen merkityksellinen, se päätti 40 vuotta kestäneen ansiotyö elämäni. Elokuun 10. päivä oli viimeinen päivä kohdallani ja päätepiste lähes kaikkeen. Tämän päivän jälkeen. En saanut kokea odottamaani syksyä, joka oli jo laitettu almanakkaani ja suunnitelmiini. Elokuun 10. päivän yönä, olin varma, että en näe enää edes seuraavaa aamua.

Tuo tapahtumasarja oli saanut alkunsa jo vuosia aiemmin, ehkäpä se olisi voitu estää kokonaan, tai ainakin lieventää seurauksia. Tuolloin yöllä onnekseni oli yksi ihminen, jolla oli aikaa ja ymmärrystä kuunnella, kaiken lisäksi taito ymmärtää se, mitä hänelle silloin yöllä sairaalassa kerroin. Hän toimi, kuten ammattilaisen kuuluukin. Olen hänelle, ei enempää, eikä vähempää, kuin elämäni velkaa.

Syyskesä ja syksy meni leikkausta odotellessa labroissa, magneetti kuvauksissa, lääkärien tapaamisissa.


Keväällä en voinut kuvitella, että tuo maaliskuinen kaunis kevätpäivä olisi elämäni viimeinen työpäivä.

Näinä menneinä vuosina olen käynyt paljon sellaista lävitse, mistä en olisi ikinä voinut edes kuvitellakaan. Olen saanut uuden ja rikkaan elämän, vanhan ja myöskin rikkaan elämän tilalle. Olen kokenut asioita, joista olen kuullut, kuitenkin ainoastaan mielikuvissa kauhistellut. Päätin kaiken tuolloin kokemani jälkeen nousta uudelleen jaloilleni. Mitä sainkaan, erilaisen elämän, osittain vanhan elämän rinnalle. Moni on kysynyt: Oletko katkera? Esitän monesti vastakysymyksen: Miksi olisin?  

Vanhassa elämässäni olen mukana, omien voimavarojeni mukaan. Teen paljon asioita. Uusi elämä on tuonut mukanaan aivan uuden maailman. Aktiivisuuttani ei ole saatu tyrähdetyttyä. Olen saanut elämääni suuren määrän upeita ihmisiä. Vastuuta en ole koskaan kaihtanut, olen mukana asioissa, mistä en ollut kuullutkaan vanhassa elämässäni.


 Näillä ajatuksilla

Arto Hannolin

Karhukuningas

vyuodatus,net