keskiviikko, 28. huhtikuu 2021

Kaunis hiljaisuus

Laitoin kuulokkeet korviin, avasin koneen ajatuksena päästä omaan maailmaani ilman häiriötekijöitä. Klikkasin YouTuben päälle, ensimmäisenä tuli eteen Kaija Koon kappaleen: ”Niin kaunis on hiljaisuus”. Automaattinen iskelmähaku ja seuraava kappaleen ”Enkeleitä toisillemme”. Melankoliaako tämä päivä on?  Samanlainen päivä kuin viime aikoina muutkin päivät. Kyllä alakuloisuus on vallitseva mieliala tällä hetkellä. On aikaa miettiä asioita ja elämää. Joskus aurinko säteilee, silloin ajatukset juoksevat iloisena purona solisten omaan jouhevaan tahtiinsa. Joskus tummat pilvet ahtautuvat elämääni, nyt on juuri sellainen hetki.

Musiikki on jo nuoresta asti ollut minulle eräänlainen todellisuuden harava. Haravoidessa erottuvat roskat ja siloisempi maapohja. Musiikki toimii elämän siloittajana. Tässä kirjoittaessani, päivittäin kasvavissa kivuissani, saan musiikista sisäistä rauhaa. Saadessani tuon rauhan, selviydyn sekä fyysisistä ja henkisistä kivuista, sekä tuskista. Varsinkin koskettavista sanoituksista löytyy yllättävän paljon voimaannuttavia elementtejä elämän kolhuisella polulla. En minä sentään itsesääliin vaivu.

Etsin usein lauluista sanallista sisältöä ja sanoman tarkoitusta. Kuulokkeet korvissa, läppäri edessäni, kotimaisia elämää suurempia haaveita. Tuo on monelle mitään sanomatonta sanan helinää, minulle se monen kynäntaitajan saavutuksia riimityksineen. Lauletun musiikin tarkoitus on antaa kuulijalle omanlaisiaan elämyksiä, minä haikailen niistä tavalla tai toisella koskettavia tarinoita.

Mietin tarinaa kappaleesta ”Niin kaunis on hiljaisuus” sanoja. Tarina kertoo nuoresta sotilaasta, joka kirjoittaa rakkaalleen.

Sotilas tuntematon kulkee
Ei muista mutta tuntee
Aamulla tulimeren
Kuumilla aalloilla keinuneen
Juurelle puun hän istuu
Kuvaa tyttönsä katselemaan
Silmiä se kirvelee
Kun on nähnyt  liikaa
Mutta enemmän se koskee
Kun kotiin kirjoittaa
Niin kaunis on hiljaisuus
Ja kauniimpaa on kaipaus
Kun muistoissa hetken olla saa
Silmän isku on ikuisuus
Niin kaunis on hiljaisuus
Siellä jossain säilyy salaisuus
Sielu on surusta suunniltaan
Kun ei rakkainta nähdä saa
Hänelle kerrottiin ett kotiin
Kohta kuljetaan kuka ties
Mutta…

Jos joku moittii tällaista lyriikkaa, voi itse vapaasti kirjoittaa koskettavampaa tekstiä, jos uskoo osaavansa.

Minulle kuitenkin on tällä hetkellä sana ”Hiljaisuus”, sitä kaipaan usein elämässäni. Kaipaan yksinäisyyttä silloin, kun sitä ei ole tarjolla. Kaipaan yksinoloa sairauksissani, en ainakaan muiden myötätuntoa enkä varsinkaan sääliä.

Kirjoittaessani ja puhuessani omista kivuistani. Tämän hetken fyysiststä kivuista kiroan sisäisesti selkääni. Vanha vaiva, mutta uskollisesti seurannut minua jo nuorukaisesta asti. On taas se hetki, kun selkä ei tahdo kestää istumista, makaamista, ylösnousemista, kävelemistä, ei pienintäkään liikettä. Onneksi urheilu-uraltani on jäämistönä tukeva voimanostovyö. Sen laittaessani vyötärölleni voin jollain lailla liikkua.  Mielessäni soi Froikkareiden ”Mustelmilla” kertosäe:

Voi tuijottaa tyhjään, voi raivosta juopua,

huutaa mitä sillä on väliä ja luopua,

mut se ei hyödytä, jos muuta ei.

Viha heikentää sydämistä voimakkaimmankin,

ja ennen kuin huomaat, olet itsesi vanki,

murheittesi kahleilla kytkettynä katkeruuteen.

……….

Ei pitkä se pudotus, oo varmastikaan, marmori portailta katuojan likaan,

siitä mustelmasi muistuttavat vain mihin menetkään.

Pekka Myllykoski herätti varmasti monenlaisia tunteita. Rankka elämäntyyli. kuitenkin lääkäriksi itsensä lukenut. Sanoittajana tämän tyylin musiikille hän oli aivan ylivertainen.


Itse kuuntelen monenlaista musiikkia, annan kaikelle mahdollisuuden. On hyvä muistaa, että meillä jokaisella on omanlaisensa musiikkimaku. Niin kuin alussa sanoin, tänään ja viime aikoina ollut alavireinen olo, jospa syksy toisi aurinkoa enemmän ajatuksiinkin.

Tänään niin kuin usein aiemminkin on tullut olo, että jonnekin on purettava itseään. minulle tämä on keino ja terapiaa. Näin olen näissä blogeissani tehnyt jo 99 kertaa aiemminkin. Itselleni tämä kirjoitus on eräänlainen juhlanumero. Parin kuukauden päästä 5 vuotta olen tätä terapiamuotoa tehnyt ja tämä kirjoitus on NRO 100.


Karhukuningas

Vuodatus.net

Arto Hannolin

maanantai, 26. huhtikuu 2021

Tänään on kaikki ok, vaikka elän eilisen huomista

Millaiseksi monessa mukana olevana aktiivisen ihmisen elämän, ennen niin tavoitteelliset näkymät ja katse kohti selkeää ja arvokasta vanhuutta, voivat silmän räpäyksessä muuttua. En tarkoita sitä, että asiat olisivat menneet negatiivisemmiksi, elämähän on kokonaisuudessaan asennoitumis- kysymys. On sellainen sanonta: ”Kun usein sattuu, siihen tottuu”. Tämän olen kokenut elämässäni useammankin kerran.

Enemmänkin nykyään elän täsmä- ja muistilistojen keskiössä, todella monessa asiassa.

Mitä tarkoitan eilisen huomenella? Polulleni on astunut monta eri sairautta, eli useampaan asiaan olen joutunut asennoitumaan tullakseni elämäni kanssa toimeen.  Joka ikinen sairaus on erilainen, mutta mikä tahansa sairauksista voi olla se lopullinen tieni päätös.

Eilisen huomen, eli tärkeimmät asiat laitan huomisen kalenteriin tai muistilapulle ylös, etten unohtaisi.

Tilanteesta riippuen, ei mikään ajankäyttämiseni muistamisessani toisen asian ohitse, kunhan saan tarvitsemani muistutuksen tekemisistäni hyvissä ajoin, oikeaan aikaan.

Olen jakanut koko elämäni ”lokerikkoon” tärkeysjärjestyksessä. Näillä eväillä menen aktiivisesti eteenpäin. Vain harvat edes huomaavat päällepäin minussa mitään outoa, siis entiseen elämääni asioita peilattaessa.

 

Toki kannan kasvaimesta aiheutunutta taakkaa mukanani koko loppuelämäni ajan.  Oikeastaan olen hyvissä asemissa, koska sairauksiini on näiden vuosien myötä tullut myös monien muidenkin eri sairauksien diagnoosit, lääketieteellisten tutkimusten kautta.

 

 Olen joskus kuullut, että olen perineeni tiettyjä piirteitä suvun perintönä, totta tuokin.

Todellisuudessa perintönä saamani piirteet, myös luonteessani olisivat minulle riittäneet vallan mainiosti. Geeniperimäni, siis vahvat geenit ovat antaneet myös toisenlaisenkin perinnön.

Esivanhempieni molempien puolien, siis isäni ja äitini puolelta olen saanut monia” lahjoja” selviytymiseen, samaan pakettiin kuuluu myös monia perin harvinaisia sairauksia.  

Vuodesta 2014 olen karusti huomannut, että mukaan on tarttunut liiankin   monta tarinaa. Tarinoita on kyllä paljon enemmänkin, moni sukuni tarinan kantaja on joutunut luopumaan maallisesta vaelluksestaan ennen aikojaan. He eivät tyhjentäneet säkkejään, vaan jättivät ne veren perinnöksi jälkipolville. Jotain heistä muistan ja heidän tarinoistaan, mutta aivan liian vähän. Läheskään kaikkea en edes tiedä, ainoastaan murto-osan. Useat asiat ovat jääneet vain legendaksi heidän tuleville jälkeläisilleen.


 

Itselläni kivut alkoivat päässä leikkauksen yhteydessä, pieni paikka ja hermovaurioita, näin kertoi muutama vuosi sitten, epävirallisesti, silloinen neurologini. Kyseinen herra ansaitsi monessa asiassa syvän arvostukseni.  Koskaan en syyttänyt ketään kroonisista kivuistani: Kuitenkin halusin varmistuksen siitä, mistä krooninen kipusairauteni on alkunsa saanut. Kyseinen herrasmies neurologini on ainoa ammattilainen, joka on minulle tuon ääneen sanonut. Siis käsi sydämelle ja kiitos hänelle.

Näin pääsin tutustumaan 24/7 päänkipuihin.

 

 

Lapsuus, nuoruus ja pitkä urheilu-urani opettivat paljon, niin henkisestä, kuin fyysisestä kivusta. Niihin en milloinkaan ole edes tahtonut tottua, mutta kipujen kanssa olen oppinut elämään. Kipu on eräällä tavalla luonteeltaan samanaista kuin lemmikkikoiran pitäminen. Siitä saa erityisen uskollisen ”kaverin”, se ei milloinkaan isäntäänsä jätä.

Kipu on aina oire jostakin, niin henkinen, kuin fyysinen kipu. Molemmat on elämä vastaani tuonut ja kovemman nyrkin iskulla varmistanut, että opin elämän faktoja. Kuulen olevani sitkeä, senkin on elämä opettanut ja tunne auttanut kantamaan suorin selin. 

On hyvä osata myös oikeassa paikassa osata antaa periksi.  Vanhan äitini sanoin aikoinaan oli: Se ei ole fiksu joka riidan aloittaa, se on fiksu, joka sen ajoissa lopettaa ja antaa periksi. Tätä viisautta voi myös käyttää muissakin elämän karikoissa. Totuuksia on yhtä monta, kuin on tekijöitäkin. Harva vain osaa sen oikean totuuden polun kunnialla kulkea lävitse.

 

Näillä pienillä ajatuksilla kuljen omaa polkuani.

Jokaisella meillä on se tie vastassa, minkälaiseksi me tiemme rakennamme. Jokainen meistä muistetaan sellaisena kuin olemme, ei sellaisina, kuin olisimme halunneet olla. Vaikka mitä elämässä tulisi vastaan, kannattaa kuunnella omaa sisintä ja omaa sydämensä johdatusta.

Loppupelissä jokaiselle tulee se hetki, kun on tilinmaksun aika elämältä suoritettu.

 

Arto Hannolin

Karhukuningas

Vuodatus.net

 

sunnuntai, 4. huhtikuu 2021

EN MUISTANUTKAAN

Välillä on tunne, että haluan laittaa ajatuksiani ylös, mutta ottaessani koneen esille ajatukseni ydin katoaa. Mietin, miksi kirjoittaminen on kadoksissa. Ajatus on kadonnut. mutta minne?  

Kaivoin kuulokkeet esiin, soittolistalta omia suosikkejani. Takuuvarma taustamusiikkini on yö ja Olli Lindholmin, komean omantakeisen karhean pysähdyttävä ääni.  Ollin elon taival päättyi yllättävästi, aivan liian nuorena. Hän kuitenkin jätti niin minun, kuin monen muunkin sydämeen pysyvä jäljen lauluillaan.

Minulla on ollut aikaa ja aihetta miettiä asioita eri katsantokannasta kuin useimmilla. Kun oli se aika, että minulta potkaistiin jalat alta ja KV (korkein voima) antoi minulle uuden elämän alustan, ei kukaan osannut kertoa eikä varoittaa tulevaisuuden polun moninaisuudesta ja kivikkojen määrästä. Kun vielä tämä kaikki tyrmäsi vanhan elämäni nurkan takaa ja yllättäen.

 

Elämää Korkeimpaan voimaan olen aina uskonut, sitä kautta on elämän polku määrätty etukäteen. Uskon siihen, että kaikki mikä vastaan tulee, on ennalta määrätty. Lujatahtoinen jääräpää olen aina ollut. Jos johonkin olen lähtenyt en ole luovuttanut ennen kuin olen joko onnistunut, tai minun on ollut pakko uskoa, etten todellakaan ollut kykeneväinen muurin läpäisemiseen.

 

Oikeudenmukaisuus on minulle sellainen asia, minkä haluan pitää. Usein tuntuu, että useimmille oikeudenmukaisuus on sama asia, kuin oman edun ajaminen. Tuo asia on itsekeskeisten ihmisten ydin heidän omassa elämässään. Pitäisi muistaa, että joskus on nöyrryttävä myös ia annettava arvo myös sellaiselle, joka on sen ansainnut.

Kuten kerroin on minulla ollut paljon aikaa miettiä asioita. Tämäkään asia ei ole yksiselitteinen. Muutokset sisälläni johtuvat sairauksistani, lähes joka päivä opin jotain uutta. Se minkä luulen oppineeni, hyvin usein unohdan saman tien. Olen äärettömän aktiivinen tekemään asioita. Harrastuksia minulla on useita, useimmat niistä tukevat selviytymistaisteluani pidempään. On asioita mihin en voi vaikuttaa, nuo asiat ovat koituneet kohtalokseni. Kuitenkin on asioita, joiden etenemisen hidastamiseksi teen kaikkeni.

En kysy keneltäkään, miksi juuri minulle?  En ole katkera siitä, miksi juuri minulla?  Jokaisella meistä on omat murheemme ja sairautemme. Itselleni on perinnöllisyystekijät tulleet tutuiksi.  Miksi siis olisin katkera siitä, että olen olemassa?  Jokaiselle meistä tulee kolhuja, asenne vaan ratkaisee, miten niihin suhtautuu.

En edes viitsi miettiä sitä, millainen elämäni olisi, jos eläisin katkeruuden ikeessä.  Toki olen myös ihminen, joka on tarvittaessa valmis ilmaisemaan oman mielipiteensä ja on valmis taistelemaan oikeaksi kokemansa asian puolesta, selkeää vääryyttä ja osaamattomuutta vastaan. Usein, monen mielestä osaan olla pelottavankin suora sanomaan. Itse pidän tätä vahvuutenani. En anna toisen osaamattomuuden enää lytätä minua ahdinkoon. Joskus olin sinisilmäinen ja uskoin heihin, joilla uskoin olevan osaamista ja taitoa. Kuinka usein olenkaan joutunut pettymään, kun huomaan, että ammattilainen onkin ainoastaan tavallinen ”sekatyöläinen”, jonka ego on ylempänä kuin todellinen sisin edellyttäisi. Jokaisen meistä tulee osata olla myös tarvittaessa nöyrä ja pakittaa silloin, kun on pakittamisen aika.

Jokunen vuosi takaperin neurologoni sanoi minulle: Ei sinun tarvitse asioista murehtia (eräästä sairaudestani, kun keskusteltiin) siihen voi mennä vielä jopa 15–20 vuotta, ennen kuin sairaus alkaa etenemään.

Vastaukseni: Ei minulla olekaan mihinkään kiirettä, jo pikku poikana tiesin, että elän 107-vuotiaaksi.

Neurologilta san hymähdyksen ja hyväksyvän nyökkäyksen.

Eikös se sanonta mene niin: Antaa hevosten murehtia, niillä kun on isompi pää.

Miksi siis pilata tulevaisuuttaan märehtimällä ja murehtimalla sitä, mikä tulee, muttei vielä ole tullut.

 

Pienen ihmisen pieniä ajatuksia

Kiitos kun jaksoitte lukea.

 

Arto Hannolin,

Karhukuningas, vuodatus.net

 

 

perjantai, 1. tammikuu 2021

KENELLÄ ON OIKEUS OLLA YKSIMIELISEN YKSIPUOLINEN

Potilaalla on oikeus kuulla edes perusteet lääkitysten ja hoidon muutoksiin ! 

Jälleen kerran penään potilaan ja ammattilaisen yhteisiä ”liikennesääntöjä” jotka toimivat ainoastaan saumattomalla yhteistyöllä. Tällä kertaa haluan kirjoittaa lääkkeiden määräämisestä ja tarpeellisuudesta. On tärkeääkin tärkeämpää, että myös ammattilainen uskoo ja haluaa toimia potilaan hyvinvointia, henkisenkistä hyvinvointia tukien.

Olen menneessä elämässäni käynyt loppuun palamisen ”helvetin” lävitse. Tuokin on sairaus, minkä uusimiseen voi helpostikin vaikuttaa osaamaton ammattilainen.

Potilas-/ammattilainen- suhteen on oltava molemmin puolisen luottamuksen side. Jos toinen osapuoli on eri aaltopituudella, eikä luottamus toimi, silloin mennään risukkoiseen pusikkoon, eikä homma toimi. Asiat on hyvä keskustella potilaan kanssa hyvässä yhteishengessä, ei töräyttämällä päin kasvoja ja tiedoksi.

Itselleni tuli reilut puoli vuotta takaperin ilmoitus lääkkeen puolittamisesta. Päätös merkitsee kohdallani korvaavan lääkityksen puolittamista yhteen aivolisäkkeen tuottamaan hormoniin.

Vuosia sitten, lääkärin osaamattomuuden vuoksi, oireitani ei osattu huomioida. Viimein asiat menivät siihen pisteeseen, että taistelin elämästäni ja selviytymisestäni. Kiitin myöhemmin luojaani, että pääsin osaavien ammattilaisten hoitoon. Onneksi minulla on vahvat hiukset, koska minulle sanottiin elämäni olleen jo vuosia hiuskarvan varassa. Tuolloin kasvain oli tyrehdyttänyt lähes kokonaan tuon pienen elimen, ”hormonitehtaan” toiminnan. Leikkauksen jälkeen osa toiminnoista palasi hiljalleen ennalleen ja osa sädehoitojen jälkeen. Kuitenkaan kaikki toiminto ei palanut.

Olen nämä menneet, yli 6 vuotta, käyttänyt korvaavaa lääkitystä joka ikinen päivä. Minulle henkisesti tärkeä lääke oltiin viime keväänä viemässä lähes nollaan, eli kyseistä hormonituotantoa ei elimistössä ole. Nyt oltiin minulta viemässä voimat olla kuntouttamatta itseäni fyysisesti. Sain kyllä perusteen. ”Lääketieteellisestä syystä”, mutta eihän tuo mikään peruste ole. Kukaan ei suostunut puhumaan kanssani, tuon tiedon sain viestinä. Voiko potilasta loukata tämän enempää. Kuitenkin on kyse minun elämästäni.

Näissä asioissa minulla on oma elämä, oma lopullinen päätös on minun ja siitä haluan minä päättää itseni kohdalla, eikä kukaan (joka ei tunne) sairauksiani tunne, minulle tuntematon, vieras erikoistuva lääkäri  voi ainakaan ilman keskustelua tehdä tällaisia päätöksiä. Näiden ammattilaisten on hyvä muistaa, että toisen elämä tuossa ammatissa on omavalintaisesti annettu luottamuksen saattelemana heille.

Olen itse tottunut siihen, kun minuun luotetaan, en anna itselleni anteeksi sitä, että tekisin asiat, jos en osaisi. Silloin pyydän joko apua, tai kieltäydyn. Osaamattomuus on pahe, jos sitä ei uskalla myöntää. Keskustelun ja kuuntelun taito on hyve, kunhan se tehdään asianomaisten kanssa, tässä tapauksessa minä olen se asianomainen. Virheen tapahtuessa on päätöksentekijän oltava valmis kantamaan vastuu tekemästään virheestä. Ei ole oikein, jos virhemomentti kasvaa ja hinnan maksaa potilas, ei päättäjä. 


Minulla, sekä kuudella sisaruksellani, iäkkäällä äidilläni (92-v.) sekä (90-v:) enollani on hemoglobiinitaso keskimääräistä korkeampi, vanhuuden päivinäänkin.  Milloinkaan ei ole suostuttu tutkimaan geeniperimäämme. Perinnöllisyystekijät ovat ilmiselvät, kuten meidän ijokaisen sairauksissammekin.

Myös sairaus, mikä oli tuon alussa mainitsemani kaiken aiheuttaneen sairauden seuraus, johtui perinnöllisestä sairaudesta, joka voi hypätä yhden sukupolven yli. Tätä asiaa ei tahdottu lääkärin mielestä edes vetää keskusteluun, koska asioilla ei ole syy-yhteyttä seurauksiin. Se joka osaa ajatella itsenäisesti, tietää että linkki on suora syyn ja seurauksen suhteen. Minäkin olen geeniperimääni tiukasti sidoksissa.



Tuo korvaava lääkitys, mistä kiista tuli, oli hormonituotannolleni hemoglobiini- arvon korkeus versus riskinä sydäninfarkti. Tätäkin kyseistä lääkitystä on jo muutaman kerran vuosien mittaan pienennetty. Joka ikisellä kerralla on minulla oleva kroonisen, aggressiivinen päänkipusairaus nostanut monta pykälää kiputasoa. En siis tiedä mistään mitään, koska olen ”)vain potilas, jota on aiemminkin saatu kohdella kaltoin)”. Ajoittain minulla on tunne: Voi kun saisin viikoksi annettua fyysiset kivut niille, jotka ammatillisella puolella ovat minua viisaampia minuun kohdistuvissa hoidoissani.

Väittämäni on ”Potilas on omien sairauksiensa hoitojen seurauksien paras asiantuntija”

Paljon en pyydä, vain ammattinsa osaavan lääkärin, joka kohtaa myös fyysisesti potilaan. Oman lääkärini tulisi myös tietää, että minä tiedän omista sairauksistani. Tiedän myös mikä tuosta Ja sairauksieni sekamelskasta” tulee viimeistään viemään taipaleeni lopulliseen päämääräänsä asti tästä elämästä?

Olin ehdottomasti vastaan lääkkeen pienennystä. Kun lääkäri vaihtuu, tai oma, pitkäaikainen, omat sairauteni tunteva lääkäri vaihtuu, olisi suotavaa, että saisin asiasta tiedon. Oma lääkärini tuntee haasteet, monien sairauksieni haasteet Aina on neuvoteltu asiat kasvokkain ja aina on päästy asioissa yhteisymmärrykseen.

Viestien kirjoittaminen, eikä etätapaamiset ole asiallisia , niin sanottuja, kohtaamisia. OLetetaan potilaan nielevän paremmin  hänelle toispuolisesti päätetyt asiat etänä.


Kerran taidan olla nähnyt (ja siitäkään en ole varma oliko se hän) tämän nuoren lääkärin. Itsevarma saa olla, mutta ei ylimielinen. Olen tullut siihen lopputulokseen, etten luota lääkäriin, joka ei osaa potilaan kanssa tulla toimeen. Hyväksyn muutokset, mutten hyväksy sitä, että lääkärini ei halua jutella kasvokkain. Eihän tuohon ole edes ihmisläheistä selitystä, miksi asioita ei haluta selvittää perusteellisesti kasvokkain. Miksi moni ammattilainen haluaa pysyä kilven takana piilossa?


Nuori lääkäri haki tukea vanhemmalta kollegaltaan. Nyt jälleen kerran itse joudun maksamaan veroa siitä, ettei ole taitoa tutkia seurauksia, vaikka syyt olisivatkin niin sanotusti lääketieteellisesti perusteltuja. Se mikä harmittaa, kanssani ei tahdota puhua asioista, muuten kuin viestimällä. Kyseinen päätös on pudottanut elämänlaatuani todella monta tasoa alaspäin. Onko tämä sitä ammattimaista terveydenhoitoa ja haluaako kukaan ottaa vastuuta minun selviytymistäni, vaikka alkuperäinen syy johtuu ammattilaisen tekemästä hoitovirheistä.

Muistutuksena kaikesta päänkipuni on tuon päätöksen jäljiltä pysynyt kovempana kuin aiemmin, ennen lääkkeen muutoksen toteuttamista. Minullakin on siis syyttäjän osoittava sormi kohdistettu epäuskoisuuden kohteeseeni.


Joskus on jonkun hyvä sanoa mielipiteensä julki.

Näillä mietteillä tänään ja tällä kertaa.


Arto Hannolin

vuodatus.net

Karhukuningas


sunnuntai, 27. joulukuu 2020

MUSTELMILLA

(Freud Marx Engels & Jung) 

Kirjoittaminen, sanojen oikeaan järjestykseen saaminen on taitolaji, moni tuon taidon luulee osaavansa, mutta harva sen todellisuudessa osaa. 

Freukkarit, kukapa suomalainen aikuinen ei edes jollain tavalla tuntisi kyseistä bändiä. Itse myönnän olevani henkisesti koukuttunut fani heidän musiikilleen.

Olen aiemminkin aukaissut laulujen tarinoiden sisältöä. Se mikä on minun näkemykseni, on omani, ei välttämättä kaikkien muiden näkemys. Pekka Myllykoskea, pidin häntä elävänä legendana ja bändin sydämenä, kunnes hänen aikansa täyttyi aivan liian nuorena. Elämän ”haasteet” koituivat hänen päätepisteekseen. Koen hänet joka tapauksessa Suomalaisen Countrymusiikin Äijäksi” Kerran legenda, aina legenda. Hän oli erittäin lahjakas omilla aloillaan ja vahvuuksillaan, muusikkona ja lääkäriksi lukeneena, akateemisesti opiskelleena ihmisenä.

Yhtyeellä on monia mieleenpainuvia sanoituksia, yhtenä näistä mieleenpainuvista on koskettavan koukuttava omalla tavallaan. Kappaleen nimi on omankin elämäni kolhuihin osuvan oloinen. Viimeisten vuosien kokemuksiani voisi jollain tavalla. Jos elämästä muuten selviäisi, niin jokainen meistä on jossain vaiheessa elämässään ollut ja tulee vastakin olemaan MUSTELMILLA.

Tämä kappale, kun sen kuuntelee ajatuksella, on syvällistäkin syvällisempi.

 Koskettava alku kappaleelle, voin sieluni silmin nähdä tapahtuman ja tuntea sisäisen tuskan iskevän lävitseni. Tämän kappaleen sanoitus on lyriikkaa, mihin vain harva kykenee. Kappaleen kertosäe on myös sykähdyttävän koskettava ja muussakin elämässä joskus aivan totta.

 

MUSTELMILLA

” On sieluni jäässä, tuli laakso tai mäki,

niin kuten se syksyinen sunnuntaipäivä,

kun asemalla, vain luitani lämmittelin.

Kuulin sireenien ulvovan, takana ikkunan,

lapsi oli jäänyt alle paikallisjunan,

 jonka vauhti oli hidas, mutta poika oli kävellyt selin.

(Kertosäe)

Voi tuijottaa tyhjää, voi raivosta juopua,

huutaa mitä sillä on väliä ja luopua.

Mut se ei hyödytä. Sen tiedän, jos muuta en.

Viha heikentää sydämistä voimakkaimmankin

ja ennen kuin huomaat, olet itsesi vankina,

murheittesi kahleilla kytkettynä katkeruuteen.

Ne nostaa mut ylös, että alas sais lakaista,

 kun tyttöä suutelin vaaleatukkaista.

”Varo” alhaalla… huusi mun pää.

Ei pitkä se pudotus oo varmarmastikkaan

 marmoriportailta katuojan likaan,

siitä mustelmasi muistuttavat suo, mihin vain menetkään.

(kertosäe)

Voi tuijottaa tyhjää, voi raivosta juopua,

huutaa mitä sillä on väliä ja luopua.

Mut se ei hyödytä. Sen tiedän, jos muuta en.

Viha heikentää sydämistä voimakkaimmankin

ja ennen kuin huomaat, olet itsesi vankina,

murheittesi kahleilla kytkettynä katkeruuteen.

Ne nostaa mut ylös, että alas sais lakaista.

 

 

Arto Hannolin

Karhukuningas

arto.hannolin@kolumbus.fi

vuodatus.net Kahukuningas