Rakastan suomalaista laulun riimitystä, kuinka moni oikeastaan ajattelee taitavien sanoitusten nerokkuutta. Suomi on rikas kieli, asiat voi tuoda julki todella monella tavalla. Meillä on näitä sanoituksien neroja ollut siitä lähtien, kun kansanlaulut keksittiin. Itse olen kokenut koskettavia hetkiä, keskittyessäni sanoituksiin. Oikein osuva sanoitus saa joskus kyyneleet silmiin, vielä kun se sattuu osuvasti omaan elämäntilanteeseen. Mietin miten sanoitukset on vaikuttaneet elämääni, varmaan enemmän kuin osaan arvatakaan.

Itse pidän erilaisista sanakiemuroista ja kirjoittaessani puntaroin tarkkaan, miten saisin tuotua itseäni ymmärretysti julki. Haluan kirjoittaa, ettei tekstini loukkaisi ketään, paitsi jos en itse halua näpäyttää. Jos haluan näpäyttää, ei lukijan tarvitse heti ymmärtää tarkoitusperiä. Ymmärrys  voi paljonkin myöhemmin iskeä tajuntaan, tai sitten ei. Jos iskee, olen saavuttanut yhden tavoitteen. Kirjoittamisen taito on myös kirjoittaa asiat siten, että halutessa, toinen joutuu miettimään pohjimmaista ajatusta. Puhuessa ei aina ehdi puntaroimaan kaikkea, mikä tuottaa haluttua lopputulosta. Kirjoittaessa voi lukea tekstin, sen jälkeen antaa sen seistä vaikkapa "yön yli". Useimmiten tämä onkin hyvä toiminta tapa, koska silloin vielä kerran lukiessa tekstin, huomaa ja ajattelee asiat usein toisen ihmisen näkökulmasta. Tekstiä voi siis helposti vielä muokata. Joskus ei kirjoitusta  aloittaessa ole aavistustakaan mitä tekstiä itse tuottaa.

Monasti huomaan että tuijotan tyhjää paperia/ruutua vaikka kuinka kauan.... mietin...mietin ja mietin... sitten tulee ensimmäinen sana ja sanoja alkaa tulla solkenaan. Lopputulos usein yllättää itsenikin, kuitenkin minulle riittää se, että olen itse tyytyväinen lopputulokseen ja kokonaisuuteen, enkä joudu kirjoittamaan pakonomaisesti. En riimittele, taitoni ei siihen riitä. Kuitenkin riimittelen asioita omalla tyylilläni ja pyrin antamaan tätä kautta ajattelemisen aihetta lukijoilleni. Todella usein saankin haluamani palautteen. Henkisesti paras palaute on sitä, että lukijani kertoo sisäistäneensä itsensä tekstiini. Silloin tiedän, että olen voinut antaa pienen osan elämästäni myös jollekin toiselle, ehkä juuri sitä kaipaavalle lähimmäiselle.

Mennäkseni takaisin näihin sananikkareihin, arvostan siis heidän sanankäyttöään todella paljon. He ovat olleet ja ovat ammatti-ihmisiä sanan varsinaisessa merkityksessä. Monelle olen jopa kade, heidän kynäilytaidoistaan. Nämä asiat tulivat mieleen Miljoonasateen Heikki Salon nerokkaissa sanavalinnoissa tässä nimenomaisessa runossa. Kappale "Enkeleitä, onko heitä" kertoo pienen ihmisen ongelman synnyn ja syvyyden. Kuinka äidin lapselle luoma mielikuva, muuttuu elämän pyörteiden viedessä virtaa eteenpäin. Lopulliseen ratkaisuun asti tarina ei mene, mutta ajatuksen alku onkin se ratkaiseva. Kuinka pienestä, tällä kertaa pienen lapsen maitomukista, saa elämää koskettavan tarinan.

 

Enkeleitä onko heitä

 (San.Heikki Salo)

 

Kun olin lapsi äitini neuvoi

juo poika mukisi tyhjäksi

niin sen pohjassa nähdä saat

lentävän ihanan enkelin

 

Vain luoja tietää nyt kuinka monta

lasia pohjaan mä oon litkinyt

eikä vielä enkeli yksikään

sieltä lentoon oo lähtenyt

 

Enkeleitä onko heitä

sitä vieläkään tiedä en

mä kuljen kapakasta kapakkaan

ja tuopin pohjia katselen

 

Enkeleitä onko heitä

sen milloin mä tietää saan

vain piruja ja perkeleitä

juoppo onkii lasistaan

 

Voi olla jokainen meistä enkeli

saarnas rippikoulussa pappi

kun vain antaa toiselle lohtua

ja antaa rakkautta tarpeeksi

 

No, näillä kulmilla asuu yks kerubi

se antaa pintaa jos hintaa saa

mutta sekään ei enää välitä

kun aamu konkurssiin sut julistaa

 

Enkeleitä onko heitä

sitä vieläkään tiedä en

mä kuljen kapakasta kapakkaan

ja tuopin pohjia katselen

 

Enkeleitä onko heitä

sen milloin mä tietää saan

vain piruja ja perkeleitä

juoppo onkii lasistaan

 

Kun siis ajatellaan, voisin vaikka itse olla tarinan päätähti, kuten useimmat meistä. Ainakin minulla oli aikoinaan oma vastaavanlainen tarina nuorena miehenalkuna. Silloin vielä opettelin elämääni ja selviytymään myös henkisellä puolella, kiertämällä elämän kuoppia, niissä pahemmin kompuroimatta. Kompurointeja tuli, mutta jokaisesta kompuroinnista jäi järjen hitunen tulevaan loppuelämääni. Joskus on vaan hierottava muistinystyröitä peilinkin edessä, että, ettei unohda kaikkea oppimaansa. Kompuroinnit kuuluvat elämään, niitä tulee vieläkin, vaikka elämää ja kokemusta on kerääntynyt, ei näistä vaan eroon pääse, enkä tahdokaan. Jos en kompuroisi, en olisi enää valmis oppimaan mitään uutta elämästä. Olen joutunut aivan itse, kenenkään auttamatta ja joskus jonkun toisen tukemanakin, itse päättämään mille raiteelle elämäni haluan. Suuntaa antoivat vastoinkäymiset, milloin itse jouduin valitsemaan asian, otanko opikseni, vaiko vaivun itsesääliin ja surkutteluun. Varmaan jokaisella meistä on ollut elämässämme, se oma lasin pohja ja tulee olemaankin, vaikka ihmisiä olisi kuinka ja paljon ympärillä. Siis sellainen yksinäisyyden sellainen tunne, ettei kukaan voi auttaa. Lasin pohja olisi ollut silloin se luonnollisen helppo valinta. Pienikin asia, vaikka vain sana voi sisältää ajatuksen siemenen, jostain muustakin.

 

Ei minun tarinani ole erilainen, kuin muidenkaan tarina. Jokaisen tarina elämästä on kuitenkin erilainen tarina, kuin kenenkään muun tarina. Pitkässä parisuhteessa. missä sanotaan, että elämä on kasvattanut kaksi ihmistä yhteen, on kaksi aivan erilaista tarinaa. Useimmissa tarinoissa on yhteneväisyyksiä toisen ihmisen tarinaan aivan varmasti. Ratkaisut, joka ikinen siis, on jokaiselle omanlaisensa. Tämä on ihmiselämän rikkautta parhaimmillaan, joskus myös pahimmillaan. Valinta voi ratkaista lopputuloksen, mutta ei onneksi aina. Se mahdollisuus mikä meille annetaan, sen mahdollisuuden jokainen meistä käyttää asetettujen rajojen, joskus ilman rajoja, omalla tavallaan.

 

Olen itseni kohdalla tullut siihen lopputulokseen, että olen ollut onnekas elämässäni. Kokonaisuudessaan olen varmaan monellakin lailla käynyt kivikkoisemman polun, kuin ihminen keskimäärin. Haaveita ei lapsena ollut paljoakaan tulevaisuuden varalle asetettu. Joka ikisen askelman olen itse etsinyt, joka ikisen harha-askeleeni jonka olen läpikäynyt, on opettanut varomaan ainakin jotakin. Kuitenkin kun onnistumiset antavat hyvän olon tunteen hetkeksi, epäonnistumiset kasvattavat kestämään koko elämän epäonnistumiset, kunhan muistaa sen, minkä on läpikäynyt.

 

Päivän ajatuksiin siis tällä kertaa auttoi, yksi sanankäytön mestareista, Heikki Salo. Hänen sanoituksensa on monenkin ajatuksen arvoinen. Jos olet elämässä onnistunut, olet kohdannut niin enkeleitä, kuin demojakin ja kaikkea siltä väliltä.

 

Kiitos että jaksoitte lukea ajatuksiani tälläkin kertaa.

 

Arto Hannolin