Vaimo toukokuussa ehdotti, jospa helpotettaisiin haasteita. Molempien,eli minun kipu- ja terveysrajoitteiden takia ja vaimon lisääntyneen fyysisen taakan vuoksi. Syy oli se etten kykene ja jaksa enää kaikkea isompia vanhan omakotilon asioita tehdä ja ylläpitää talon jatkuvaa kunnostustarvetta. Vaimo ehdotti jospa muutettaisiin vanhasta rintamamiestalosta. Olin asiasta aivan samaa mieltä.  Laitettiin  tuulemaan ja nyt, puolitoista kuukautta myöhemmin on talo ja tontti myyty, kerrostaloasunto valittu, sekä kaikin puolin tarjoukset hyväksytty.

Käytännössä vaimo asunut tässä kodissa koko ikänsä ja minäkin yli 37 vuotta. Talossamme, joka  pitää 65 vuoden historian sisällään. Appivanhemmat rakensivat vuonna 1952 valmistuneen rintamiestalon tuon ajan mahdollisuuksilla ja mahdollisimman edullisin kustannuksin.

Nykyinen politiikkakin vie mielellään vähempivaraisilta aina vaan yhä suuremman osan. Vaimon äiti oli vanhan kansan ihminen, ei suostunut siirtämään taloa omistuksestaan. Hän pelkäsi alati tulevansa huijatuksi, vaikka hänelle oli paikka luvattu loppuelämäkseen omassa kodissaan, missä hän asuikin 93-vuotaaksi. Tottahan iso haaste myös vaimolle, jolle lankesi se suuri vastuu muistisairaan hoitamisesta loppuun asti. Koska omistusoikeutta ei saatu siirrettyä, jouduttiin maksamaan verottajalle 40.000 € siitä, että saimme pitää oman kotimme. Oikeudenmukaisuudella ei näissä asioissa ole mitään tekemistä todellisen elämän kanssa.

Kiinteistöverot ja meille omakotiasujille suunnatut erilliset kadunhoitomaksut talvisin, ovat tarkoitushakuisesti suunnattu kohdistettu kyykyttämään pienempiosaisia. Kun nyt vuodatan asioista, kerron katuhoitomaksujen toimivuudesta. Kerrostaloista, naapuristamme tuodaan autoja kapealle tiellemme talviparkkiin. Oman talon parkkipaikasta kun joutuisi maksamaan. Pienen tien varressa taas, talven yli seisova auto kiusaa ainoastaan, tonttien kulkuväylien kunnosta huolehtivia omakotiasukkaita.. Myös sairaala- ja virastohenkilöstö on löytänyt ilmaisen parkkimahdollisuuden kadultamme. Useampaan kertaan olen soittanut (kuten muutkin asukkaat) esim. Staralle ongelmastamme. Iso ongelma on se, että jopa isojen lumisateiden aikaan, voi mennä kaksikin viikkoa siihen, että edes kerran, tämä 800 m pitkä katuosuus aurataan ja silloinkin vain pintapuolisesti.

Toissatalvena soitin useaan kertaan  yhdestä hankalasta paikasta talviparkissa porttimme edessä seisovasta autosta. Viimein sain naispuolisen esimiehen luurin päähän. Kyseinen henkilö ilmoitti tylysti: Suvitie ei ole yleinen tie, joten siellä käydään, kun ehditään. Kuulosti peräti oudolta kommentilta, koska tie on yleisimmin käytetty läpiajoväylä moneen eri suuntaan. Ei tainnut vastaaja edes osata karttaa lukea. Kyseinen, siis samainen ihminen sanoi, että siellä ei ole kadunhoitoa haittaavia kulkuneuvoja tien laidassa. Ehkäpä me asukkaat tuon parhaiten tiedämme, koska tiemme on talvisin usein juuri tuollaisten kulkuneuvojen vuoksi tukossa. Tuona talvena pidin ns. ympäristömme kaduista ja niiden kunnossapidon päiväkirjaa. Ei vaan mahdu katumme asukkaiden oikeustajuun, miksi meille laitettiin ylimääräinen maksu siitä, että, katuamme ei hoideta.  Kun sairastuin vakavasti, alkoi myös jaksamisen taakkamme näissäkin asioissa ylittää kipukynnyksen. Välillä ei päässyt kunnolla autolla liikkumaan hoitamattomalla tiellä. saati sitten liikkumaan jalan.

Öljylämmitys maksaa, reilu 2000 litraa öljyä vuodessa, kovina pakkastalvina kuluu jopa 3000 litraa polttoöljyä. Minä kuntoutustuella ja vaimo työttömänä Kelan peruspäivärahalla. Meidän laisiltamme halutaan siis poistaa omakotiasumisen oikeus saattamalla kustannukset sietämättömyysrajan ylitse

. Kiinteistövero, ei mene niin kuin kerrostaloissa, vuokraan liitettynä, vaan könttäsummana tontin omistajalle. Mittariin liitetty vesimaksu, sekä jätevesimaksu, erillinen jätemaksu on iso rasite. Kaksi asuinkerrosta, jossa molemmissa oma sähkömittari ja sähkölasku, sekä lisäksi molemmissa on erikseen oma   sähkönsiirtomaksu. Tuo mainitsemani ylimääräinen kadunhoitomasu, mistä omakotiasukkaat eivät tunnu milläänlailla hyötyvän, vaan ainoastaan naapurustomme kerrostaloasukkaat ja isompien ajoväylien muut käyttäjät.

Postilaatikot jaoteltu ympäri tietä, meillä esimerkiksi samassa telineessä on mukana 5 erllistäi taloa.  Alueella on myös ison liikenteen aluepysäköintikielto, jota ei näköjään ole koskaan tarvinnut noudattaa.

On siis paljon asioita, joista johtuen, sairaana ei jaksa murheita kantaa. Moni näistä asioista on vaikuttanut päätökseemme muuttaa helpompaan asumismuotoon. Tällä päätöksellä jää moni kustannus ja murhe historiaan. Toki joudumme myös luopumaan monesta hyvästäkin, vaikkapa oman tontin rauhasta.

Itse asuin kerrostalossa 23- vuotiaaksi asti, tiedän siis mihin asumismuotoon menen. Vaimolleni kokemus on uusi. Kuitenkin, kun sairaus on vienyt tekemisestä tietyn terän, on tämä ratkaisu ilmeisen hyvä meille. Avoimin mielin siirrymme kiinteisiin kustannuksiin ja valmiimpiin olosuhteisiin. Pitkälle emme nykyisestä asuinpaikastamme muuta, joten pääosin ympäristö pysyy lähes samana. Jälkikasvukin  on kohtuullisen  lähellä, kuten muutkin läheiset ja kaverit, joten ehkä saamme kuitenkin sen pehmeämmän muutoksen elämään, näin ainakin elätän toivetta uudesta askeleesta kohti arvokasta vanhuutta. Olen huomattavasti normaalia aktiivisempi tekijä ollut aina, siitä johtuen lähipiirini on myös käsittämättömän laaja. Annetaan siis ajan näyttää, surraan ja iloitaan asioista, kuten tähänkin asti.

Arto Hannolin