KAIKKI EI MENE KUIN KÄSIKIRJOITUKSESSA

Siitä taas vierähtänut tovi kun olen kirjoitellut ajatuksiani. Sairaslomani, jonka piti olla alunperin leikkaus ja siitä kuukausi, eli yhteensä alle kaksi kuukautta, on nyt kirjoitetun sairasloman loppuminen on laitettu siten, että kokonaisuus on lähes 12 kuukautta. Tiedän jo nyt, ettei tämä tähänkään lopu.

ASENNE RATKAISEE

Oli toimintakuntoni, sairauteni toteamishetkellä kuinka huono tahansa ja on se nyt mikä tahansa, periksi en ole missään vaiheessa millekään tähän liittyvälle asialle antanut. Joka päivä ei todellakaan ole helppo vääntäytyä lenkille, mutta yhä useammin auto jää pihalle, kun minä lähden asioita ja arkea hoitamaan. Aiemmin muutaman kilometrin menot, oli itsestään selvyys, että auton rattiin ja menoksi. Nyt lenkkarit jalkaan ja menoksi. Olen alkanut liikkua sillä ajatuksella, että kaikki tällainen liikkuminen on hyötyliikuntaa. En minä sitä ajattele, että se olisi yleisesti ja luonnon kannalta hieno juttu. Ajattelen asian niin, että parannan omaa fyysistä jaksamistani joka askeleella. 

LIIKKUMINEN EI MENNYT HUKKAAN

Jos minulla on pidempi matka, yhä harvemmin nämäkään menot hoidan omalla autollani, vaan silloin lähden liikkeelle julkisilla. Molemmissa päissä tulee jälleen otettua enemmän niitä hyödyllisiä askeleita. Aloin myös liikkumaan sillä ajatuksella, etten ollut teräkunnossa kun minulla sairaus iski. Päätin että heti kun mahdollista, laitan itseni siihen kuntoon, kun vielä jotain tulee, olen paremmassa fyysisessä kunnossa ottamaan vastaan sen kuonan, joka minua varten on ylhäältä varattu.Tiedän että en turhaan tätä urakkaa itselleni ottanut. Minulla on nyt alkamassa kasvaimen sädehoito ja tiedän, että kroppani ja mieleni on nyt valmiimpi, kuin viime vuonna. 

JAKSAAKO VAHVAT PAREMMIN

Minulle on myös sanottu että onneksi se tuli sinulle, vain vahvat jaksavat noita taakkoja kantaa.... onko se minulle onneksi, vai jollekin muulle? Ei se aina ole niin helppoa minullekaan kuin muut luulevat.... jokainen kerta kun polvet notkahtavat, minun on muistettava myös suoristaa selkä ylös noustessani... se ei aina vaan ole se maailman helpoin asia. Usein myös liikkeelle lähteminen on työn ja tuskan takana.

ONNEKSI EN OLE ENNUSTAJA

Jos vuosi sitten olisin tiennyt mitä kaikkea tuleva vuosi tullessaan tuo, en olisi varmaan uskonut että jaksaisin tämän kaiken käydä läpi. En olisi arvannut että tällä hetkellä odottelen ensimmäistä vastaanottoaikaa syöpäsairaalan puolelle keskustelemaan tulevasta sädetyksestä. 30.6.2015 on lääkäritapaaminen. Aika sekavat ovat mietteet tällä hetkellä. Eihän minulla ole kuitenkaan syöpää. Neurologin vastaanotolla eilen erikoistuva neurologi sanoi minulle useaan kertaan, että sinullahan on vain hyvänlaatuinen kasvain aivolisäkkeessä. Asiattomat huomiot häneltä ja en uskoisi että noinkin lukenut ihminen ei osaa pitää suutaan kiinni. Jos ei enää muulla osaa vastata vaikeisiin kysymyksiini, olisi sitten vaan hiljaa. Kuitenkin olin kuolla jo yhteen hoitovirheeseen, tuon vain hyvälaatuisen kasvaimeni kanssa. Jos ihminen ei osaa hoitaa fyysistä kipua pois, ei hänen kuuluisi lisätä potilaan henkistä tuskaakaan, kuten ei tietenkään muutenkaan. Omasta mielestäni olen saanut aivan tarpeeksi käydä terveyteeni liittyviä juttuja läpi, ei sitä taakkaa alan ammattilailaisten enää pidä asettaa reppuuni. . Sääli ettei heidän jokaisen koulutukseen kuulu kielen kurissapitämisen kurssia. Onhan kuitenkin valtaosa hoitoalan ammattilaisista, myös lääkäreistä asiallisia ja alansa osaavia ammatti-ihmisiä, ehdottomasti myöskin  henkiseltä puoleltaan. Onhan minun myönnettävä, koska jaksamiseni on kipujen sekamelskassa aikalailla tiukoilla, ainakin kuulostan kärttyiseltä välillä. Luulisi että raudaluja ammattilainen osaisi lukea myös syyn, eikä vaan sitä että potilas haluaisi olla hankala. Voihan potilaan käyttäytyminen johtua vaikkapa epätietoisuudesta, pelosta ajatellen omaa selviytymistään.

ETEENPÄIN KUIN MUMMO LUMESSA

Nyt minun tulee kaiken muun ohella hoitaa myös virastopuolella kuntoutustukihakemukset. Kelan sairaspäivärahan saaminen loppuu elokuun lopulla ja nyt ollaan kolmen kuukauden käsittelyajan  puitteissa jo auttamattomasti jälkijunassa, ajatellen työeläkeyhtiötäni. Sairaslomani seuraava deadline on lokakuun puolessa välissä. Silloin taas arvioidaan uudelleen tilanteeni. On kuin olisin koko sairauteni ajan ollut löyhässä narussa roikkumassa. Mistään viralliselta taholta ei tähän asiaan saa sellaista tukea, että voisin edes osittain saada jotain vanhasta elämästäni takaisin.Ensin ihminen pitää saada nöyrtymään koneiston edessä ja sitten hänelle heitetään armopaloja, kuin pähkinöitä oraville. 

VASTOINKÄYMISET OTETTAVA OIKEIN

Kun tämä kaikki on joskus ohitse, uskon olevani henkisesti huomattavasti vahvempi ihminen kuin koskaan aiemmin olen ollut. Kiitos siis kaikesta siitä mitä olen saanut läpi käydä. Huomaan monasti myös nykyäänkin ihmisten, jotka eivät muita arvosta, heidän mitättömyytensä  ja epävarmuutensa. Sen aistii siitä, ettei osaa ottaa tietyllä hetkellä heikompaa osapuolta huomioon... ajan myötä vaan osat vaihtuvat.

NÖYRÄNÄ TULEVAAN

Jos et osaa olla nöyrä, et myöskään voi olla se ihminen jota kunnioitetaan.