Miksi kirjoitan aiheesta?  Muutamalla sanalla kerron hieman itsestäni.  Joku voisi sanoa, että olen elämäni aika kokenut kovia. Itse jätän sanan kovia pois. Olen elämäni aikana kokenut paljon asioita, joita ainakaan kokonaisuutena monikaan ole saanut kokea. Kun elämän ottaa kokemuksena on se aivan muuta kuin se, että ottaa sairaudet menetettynä elämänä. En siis ole mitään menettänyt, vaan saanut asioita, mitkä ovat minut opettaneet ymmärtämään muita ihmisiä. En sääli, vaan ymmärrän.

Voin pitää itseäni rikkaana kokemusten keräilijänä. Itse olen määrännyt oman elämäni suunnan. Olen tehnyt asioita, joita olen halunnut tehdä. En saanut juniorina urheilu-uraani tukea perheeltäni, hakeuduin aina itse asian ytimeen. Päätin itse siitä, että teen mitä haluan. Koko ikäni olen ollut urheiluelämässä mukana, niin urheilijana, kuin tekijänäkin.  Urheileminen ja mukana olo on siis sananmukaisesti omaa elämääni. Samaa voin sanoa perheestä, lapsista ja lapsenlapsistanikin, hekin ovat minun elämäni.

Ensimmäiset loppuelämääni tulleet sairaudet alkoivat allergioista ja loukkaantumisista urheilumaailmassa. Verenpainetauti todettiin alle kaksikymppisenä. Nuo ovat perinnöllisiä sairauksia. Myöhemmin mukaan mahtuu diapetes-2 ja keskivaikea masennut, eli aikoinaan poltin itseni loppuun. Lisäksi samaan listaan lisätään harvinainen aivolisäkkeen kasvain ja autoimmuunisairaus (Basedowin-sairaus) . Sädehoidot olen läpikäynyt, sairastan etenevää ohimo- ja otsalohkon rapppeumaa, minulla on Hortonin neuralgia eli sarjoittainen päänsärky, kaksi massiivista välilevyn pullistumaa, ja selkärangassa nikamien välissä isoja kulumia.  Läheskään kaikkia sairauksiani en edes muista, kyllä itsestään muistuttavat aika ajoin aivan itse. Iso osa sairauksistani on perinnöllisiä, joten en ole niille mitään voinut, miksi niitä siis suremaan.

Yksi tapa on ajatella elämäänsä taakse- ja eteenpäin pelilautana. Miksikäs ei, ainakin itselleni sopii vallan mainiosti tällainen ajattelutapa. Peli on raakaa ja todellista, mutta jokainen pääsee omassa pelissään maaliin. Maali on viimeinen etappi, eli silloin peli on yksinkertaisesti pelattu. Tämän pelin ydinajatus onkin siinä, että oma peli kestäisi mahdollisimman pitkään. Minulla ainakaan ei ole lopulliseen määränpäähän mitään kiirettä.

Otsikko  Haluaisin perusterve sairas  on yhtä kuin asennekysymys. Asenne antaa myös kärsivällisyyttä hoitaa peli maaliin asti kunniallisesti ja turhia hötkyilemättä. Kärsimättömät lähtevät helposti oikomaan ja sitä kautta huijaamaan,  jossain vaiheessa voi joutua kärsimään pelin vaatiman rangaistuksen. Sen hinta voi olla kohtuuttoman. On hyvä muistaa, ettei omaa elämää huijata, se kostautuu aina jossain vaiheessa.

Elämä on onnenkauppaa. On  kuin saisi lautapelin eteen ja pitäisi edetä noppaa heittämällä paikasta A, tavoiteruutuun paikkaan B. Matkan varrelle tulee erilaisia esteitä, joihin voi jäädä jumiin. Onnekkaasti oikeilla noppaluvuilla jopa oikaisten vaikeuksien kautta päästä hetkeksi paremmalle reitille. Joskus saa jopa mahdollisuuden.  Noppaa heittämällä on mahdollisuus päästä takaisin aikaisempiin ruutuihin. Kuitenkin usein se on pelkkää toiveajattelua, mutta ei aina.  Elämää kun ajattelee, ei tuo vaihtoehto olekaan välttämättä huonompi vaihtoehto. 

Onni on toisille toinen nimi ja toisille taas epäonni on se luonteva kulkutie. On vielä niitäkin, jotka risteilevät molempien polkujen kautta vuorotellen. Pelissä on koko ajan kyse mahdollisimman pitkään pelaamalla, päästä viimein kohteeseen B. Lopputulos on aina lopullinen.

Kohde A, silloin ollaan lähtöruudussa. Jokaisen pitää lähteä samalta viivalta. Elämä pelissä, on kuitenkin usein ratkaisevaa jo se, mitkä ovat ne kuuluisat perintötekijät aikaisemmilla pelaajilla. Aikaisemmat pelaajat ovat he, jotka sinut ovat pelilaudalle asettaneet.  Varallisuus ja maallinen mammona ei ratkaise pelin kulkua, mutta monesti auttaa pitkittämään maaliin pääsyä. Näistäkään ei aina ole hyötyä ja onko se paras väylä ? Perintötekijät on siis se, mikä ratkaisee reitin ja miten selviydyt pelin loppuun asti. Jokainen pelaajan pääteasema joka tapauksessa paikka B.

Kysyin, onko se hyvä reitti juuri se paras reitti?  Väitän, että paras reitti on lopputuleman kannalta reitti, mistä pelaaja saa eniten, mutta ei liikaa kolhuja. Se reitti mikä on hankalin kulkea, voikin olla näin ollen se eniten palkitsevin reitti.  Jos asioista selviää aina oikomalla sen helpoimman kautta, kuitenkaan ei  aina kykene välttämään kohtaa, missä edessä on este. Esteet vaan kuuluvat pelin henkeen.  Kun esteen ylittämisestä on kokemusta, helpottaa se etenemistä. Jos aiemmin ei ole varteenotettavia esteitä vastaan tullut, tämä peli ei anna armoa.  selvitäkseen maaliin, on päästävä eteenpäin. Kokemattomalle pelaajalle voi B tulla vastaan yllättävällä tavalla.

Vanha sanonta on: Paheiden summa on vakio. Itse käännän sen mielelläni muotoon: Vastoinkäymisten summa on vakio.

 Karu todellisuus on, ettei meistä kukaan selviä pelistä nimeltä "Elämä ilman vastoinkäymisiä".  Ajoittain tuntuu siltä, että koko elämä on valmistautumista. Valmistautuminen on joskus asioiden onnistumista ja joskus epäonnistumista. Onnistumiset helottavat usein oloamme, mutta ilman epäonnistumisia ei onnistumisetkaan tuo samanlaista tyydytystä tullessaan.

Ihminen, joka elää elämän, missä säännöllisin väliajoin, viedään jalat alta juuri silloin, kun kaikki tuntuu olevan hyvin, voi tulla tunne, että kaikki pysähtyy ja kaatuu päälle. Ainakin minulle juuri se tunne on tuttu.  Tuo on asia, mitä ajan takaa pelivertauksessani. Kun on tottunut siihen, että ajoittain kaikki kaatuu päälle, on helpompi nousta kasan alta ja jatkaa kulkuaan. Tällä asenteella harvoin tulee rakennelleeksi liian suuria pilvilinnoja. Pilvilinnat voi jättää haaveisiin. Kannattaa miettiä myös se vaihtoehto, mitä jos jotain meneekin pieleen. Kahdesta haaveesta, jos ne ainoastaan annetaan vaihtoehdoiksi, kannattaa miettiä sitä huonompaa. Kun parempi vaihtoehto tuleekin yllättäen vastaan, on se vain plussaa.

Kun annetaan ihmiselle kolme vaihtoehtoa, itse yritän pitää yllä järjestystä;

1)  Ole realisti, silloin eletään todellisessa elämässä. Pettymyksiä tulee, mutta niihin on varauduttu.

2)  Ole optimisti, mutta kohtuudella, silloin petyt, muttet liian usein. Ajattelet että sitten  seuraavalla kerralla. Optimisti odottaa kaikkea parasta ja sitä harvoin tulee.

3)  Älä ole pessimisti, pessimisti ei pety, mutta elämä on ankeaa kaiken surkean keskellä. Ei kannata olla ikuinen pessimisti, ihmiset rupeavat karttamaan ikuista hapannaamaa. Ajan myötä huomaat jääväsi yksin.

Hyvä myös muistaa, että aina löytyy joku toinen, jolla on asiat vielä huonommin ja paljon huonommin, kuin sinulla itselläsi. Ei murheet murehtimalla poistu.  Jälleen asenne ratkaisee.

Arto Hannolin