Ihmiset tuntevat asioita eri tavalla eri asioista saadaan henkistä tyydytystä, henkistä pahoinvointia. Joka tapauksessa tasapainoinen tunne henkisellä puolella on se tärkein jaksamisen kannalta. Jos on itsensä kanssa sinut, osaa ottaa henkisen tyydytyksen hetkessä, muttei kannata jäädä leijailemaan. Jos on itsensä kanssa sinut, osaa ottaa henkisen pahoinvoinnin vastaan, varmaan useimmiten masentavana, mutta myös kasvattavana. Ei siis kannata jäädä tuleen makaamaan.

Ihminen on sosiaalinen eläin ja tullakseen toisten kanssaihmisten kanssa toimeen, on sopeuduttava. Sopeutumiseen on vanha ja hyväksi koettu apuväline, apuvälineen nimi on yksinkertaisesti peili. Peili on yksinkertainen keksintö, mutta erittäin nerokas siinä kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Ei henkinen hyvinvointi, eikä henkinen pahoinvointi saa jäädä pysyväksi olotilaksi. Jos näin käy, alkaa itse näkemään mörköjä joka kulman takana. Jatkuva henkinen hyvinvointi tekee helposti ihmisestä itsekeskeisen ja itserakkaan. Jossain vaiheessa ihminen huomaa olevansa myöskin erityisen yksinäinen. Jatkuva henkinen pahoinvointi tekee helposti ihmisestä ärtyisän, katkeran ja tässäkin tapauksessa tulevat möröt vastaan joka kulman takana. Taaskin tulee vastaan se kuuluisa lähipiirin katoaminen. Vain samanmieliset purnaavat keskenään, se ei johda ainakaan hyvään lopputulokseen.

Aikansa, kunhan pitää huolen siitä, että panee oikeaan aikaan pelin poikki, voi olla tyytyväinen, kun siihen on aihetta. Pitää myös osata kouluttaa itseään pahassa olossa, ei kukaan jaksa ikuista hapanta naamaa, eikä ikuisesti, ainoastaan negatiivista karmaa.

Minulla itselläni oli vuosien ja vuosien tavoitteena voittaa SM-mitali. Sen sain aikanaan, mutta kisan ja palkinnonjaon jälkeen nollasin tilanteen. Kisa ei ollut kohdaltani hyvä, olin joukkueen epävarmin linkki. Seuraava tavoite oli joskus voittaa SM-kulta, senkin voitin siten aikanaan henkilökohtaisessa kilpailussa. Olin hetken onnellinen ja ylpeä itsestäni. Kisoista kotiin ajaessani aloin ajattelemaan asiaa ja tulin siihen lopputulokseen, tavoitteeni saavutin, olenko nyt yhtään parempi ihmisenä. No taatusti en ole, oli vastaus itselleni.

Kisan jälkeen, siis ensimmäisen kerran salille mennessäni, jatkoin puurtamista. Tullakseni vieläkin paremmaksi urheilijana, mutta myös ihmisenä. Kypsyin ainakin omasta mielestäni jokaisen onnistumisen, mutta varsinkin epäonnistumisen myötä. Oma mielipiteeni on se, että elämässä tulee olla onnistumisia, ne auttavat jaksamaan. Elämässä kuitenkin tulee olla myös epäonnistumisia, ne taas puolestaan voimavaraksi käännettynä auttavat kasvamaan. Kaikki muu aika olisi hyvä oppia siihen elämän tasapainossa olemiseen.

Koko elämä on selviytymistarina. Kun miettii siis noita kahta asiaa, positiivinen auttaa jaksamaan ja negatiivinen on aivan yhtä tärkeä, se auttaa kasvamaan. Kuinka moni on kypsä kohtaamaan nämä molemmat puolet elämässä. Tätähän ei keneltäkään kysytä, jokaiselle meistä tulee nämä asiat useinkin eteen. Tasapainoinen elämä on kokonaisuudessaan harhaa. Elämä on kuin nuorallatanssia, pienikin väärä liike, voi muuttaa kaiken.

Joku varmaan miettii asioita siltä kantilta, että eikös se ole ihan sama onko ihminen tasapainoinen, positiivinen, vaiko negatiivinen. Ehkä asia voisikin olla näin, jos ei olisi muiden kanssa tekemisessä ja asuisi vaikkapa autiolla saarella, omissa oloissaan... Kyllä jokaisella ihmisellä täytyy olla oikeanlaista sosiaalista osaamista, edes perustarpeiden täyttämiseksi. Tasapainoinen ihminen on mielestäni sellainen, joka osaa asettua myös toisen ihmisen ajatusmaailman ytimeen. Itse sanoisin etten kavahda kovinkaan helposti erilaisia ihmisiä. Surulliseksi kuitenkin tulen siitä, että ihmisissä, joiden kanssa joudutaan usein tekemisiin, muokataan ennakkoasenteet, vaikkei edes tunneta ihmistä paremmin. Yritetään sitä kautta muokata myös muiden kanssaihmisten asenteita väärillä perusteilla. Asenteet ovat omassa päässä. Toista ihmistä kohtaan haluan olla se, joka ensin oppii tuntemaan ihmistä, ennen kuin päätän millainen ihminen minun mielestäni on. Tätäkin mielipidettä voin ajan myötä muokata, kun opin tuntemaan hänet paremmin.

Urheilumaailmassa olen tai aiemmin olin isona tekijänä ja monessa mukavana olevana. Jouduin kuulemaan toisilta silloin tällöin millainen olen. Tutut eivät edes tunnistaneet minussa noita piirteitä. Usein myös tehtävieni myötä sain mahdollisuuden jutella näiden ihmisten kanssa, jotka minusta kertoivat näitä legendoja. Olen elämässäni usein saanutkin kuulla anteeksipyyntöjä. Tämäkin siis kasvattaa ihmistä, joka uskoo, muttei tunne. Anteeksi pyytäminen kuuluu käytöstapoihin ja osoittaa myös oikeanlaista katumusta. Julkinen ja sydämestä lähtevä anteeksipyyntö osoittaa taas aitoa julkista katumista. On siis ensin opittava ymmärtämään, että itsekin on välillä väärässä.

Nyt menen siihen nerokkaaseen alussa mainitsemaani keksintöön, eli peiliin.  Jos ihmisten kanssa on erimielisyyksiä, eikä koskaan näitä asioita osata tai uskalleta nostaa esille, satavarmaan asiat paisuvat kuin pullataikina.  Vaikka itse kirjoitankin asiasta, en koe seuraavaa asiaa heikkoudekseni. Kun asioista puhutaan ainoastaan sosiaalisen media, mennään usein asioissa väärille urille. Sekä kirjoittamisen kautta, eikä milloinkaan kasvotusten, ymmärretään asiat erilailla, kuin toinen on ne tarkoittanut. Olisi siis ehdottoman tärkeää saada henkilökohtainen kontakti ihmisten välille. Miksi myrkyttää välejä turhilla päivityksillä. Kun julkisesti vielä tehdään näitä kirjoituksia,  tulee keskusteluun mukaan ulkopuolisten provosointia. Ulkopuoliset, jotka eivät loppupelissä kuin puolustavat yhtä näkökantaa, tietämättä edes mistä kaiken kaikkiaan on kysymys. Se peili siis, sen eteen voi vapaasti mennä ja kysyä sieltä katsovalta ihmiseltä, voisitko ja haluaisitko sinä olla juuri se väärin ymmärretty, vai haluatko oikeasti hoitaa asiat oikein ja oikean ihmisen kanssa kuntoon. Usein siis kuitenkin on parempi vaikka vain laiha sopu, kuin lihava riita.

Henkinen pahoinvointi on monelle siis normaali reaktio, mutta jos sen syitä ei hoideta, siitä tulee ensin pakkomielle ja sen jälkeen sairaalloinen pakkomielle. Silloin aletaankin menemään alueelle, mistä ei pääsekään irti,  ilman ammattilaisen apua. Uppoavasta suosta ei siis omin avuin nousta.

Usein myös sanotaan, että kun kaksi henkisesti vahvaa yksilöä kohtaa, syntyy monasti tietynlainen konflikti. Onko se kuitenkaan niin, henkisesti vahvojen ei tarvitse... sillä hehän ovat henkisesti vahvoja ja monessa asiassa tällaisen yläpuolella. Henkisesti vahvat ihmiset ovat juuri niitä tasapainoisia ihmisiä. Loukkaukset on loukkauksia, ne voidaan ohittaa olankohautuksella. Minä voin ainakin tehdä näin, se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö muistaisi lopun ikääni . Siis anteeksi voin antaa, mutten unohda, sen ovat monet vuosikymmenien aikaan oppineet.

Kiitos että jaksoitte lukea ajatuksiani. Kun tuntuu siltä, että asiat karkaavat käsistä, menkää siis peilin eteen ja jutelkaa itsenne kanssa, vastassa on ihminen, jonka kanssa eletään koko elämä.

Arto Hannolin