Ihminen, jolle asiat lähtevät selkäytimestä

Pohjoisen ystäväni kanssa on meillä yhteinen sanaleikki. Hänellä kaikki lähtee selkäytimestä ja minullehan se on pääasia. On hyvä oppia olemaan huumorintajuinen ihminen, kun asioita on vaan sattunut elämän karikoissa. Musta huumori on monessa murheessa lyömäase, mutta monessa murheessa myös pelastavaa ja ajatuksia  herättävää. Ystäväni elämä jatkuu positiivisella asenteella, vaikka hänen liikkuminen onkin sidottuna pyörätuoliin Hän kuuluu arvokategoriassani ryhmään, maailman positiivisimmat ihmiset. Hän sairastui jo nuorena sairauteen, joka sananmukaisesti vei häneltä jalat alta. 

2015 kesällä tapasimme Validiassa. Olimme sopineet treffit Validian ala-aulaan.   Odottelin aulassa häntä ja kun hissin ovi aukeni, näin aurinkoisen ihmisen, joka katsoi minua, suu hymyssä kysyen: Oletko se sinä Arto , oletko sinä siinä ja elävänä ? Hän oli silmin nähden liikuttunut ja oli odottanut tapaamistamme. Ystäväni olemus loisti positiivisuutta, laitoin muistojeni lokeroihin hänen ilmeensä ja hymyilevän persoonansa. Meillä oli aivan mahtava kahvilatapaaminen.  Hänen kohdallaan asiat siis lähtevät nimenomaan selkäytimestä Tuo mahtava positiivisuus kuuluu mahtavan asenteen omistavalle ihmiselle.

Ihminen, jolle elämä on pääasia

Minulta löydettiin muutama vuosi takaperin kasvain aivolisäkkeestä (Makro Adenooma). Isolta mieheltä löydettiin iso kasvain, näin sen varmaan kuuluikin mennä. Kasvaimen myötävaikutuksella, leikkauksen jälkimainingeissa, sairastuin Hortoniin, josta sain uskollisen kaverin loppuelämäkseni. Tämä kaveri sitoutui olemaan joka hetki kanssani lopun elämääni. Siis kaverin joka ei koskaan halua minusta erota, tätähän se ystävyys on.

Nykyään elämäni on pääasia, jonka ehdoilla minun on elettävä.  Pää on ihmiselle elinehto. Oma pää on se, jonka kanssa on ihmisen hyvä olla kanssa sinut. Jos joku sattuu kysymään, vaikkapa yrittäen olla ilkeä, onko sinulla päässä vikaa. Voin hymyssä suin vastata, kyllä on ja oikein lääketieteellisestikin todettuna.

Sanotaan että rajoitteet löytyvät vain omasta päästä. Kohdallani asia pitää paikkansa, ainakin osittain. Päänsairaudet rajoittavat paljonkin elämääni. Olen joutunut paljosta luopumaan, mutta kuitenkaan rehellisesti voi sanoa luopuneeni mistään. Päin vastoin, eräällä lailla koko elämäni on valmistanut minua jo alusta alkaen, tähän nykyiseen elämääni. Elämähän on kuin korttipakka, huonot kortit voi seuraavassa pelissä muuttua joko huonommiksi, tai paremmiksi.

Se ei aikanaan riittänyt, että jalat vietiin alta kuullessani kasvaimesta. Silloin itkin oman itkuni, myös silloin alkoi mieli saman tien toipumaan mielenjärkytyksestä. Seuraavaksi tuli Horton, eli sarjoittainen päänsärky. Tämän sairauden kanssa on ollut omat ongelmansa, mutta olen paiskannut tämänkin sairauteni kanssa kättä kumppanuuden merkiksi.

Kuten sanoin, en ole joutunut luopumaan mistään, ainakaan henkisellä tasolla. Fyysisellä tasolla kylläkin on tullut aika miettiä asioita. Elämässäni on nykyään valtaosa vanhoista harrastuksista mukana, muotoaan muuttaneena, mutta mukana kuitenkin. Urheilun tekeminen niin kotimaassa, kuin muuallakin maailmassa. Muissa tehtävissä olen nyt keskittynyt itse kokonaisuuteen, en pelkästään omaan pakertamiseen.  Voin olla ylpeä, tai ainakin onnellinen asioista joita  en uskonut koskaan saavani kokea.

Pääasioita on elämään tullut kohdallani paljonkin lisää. Olen saanut, en siis joutunut, vaan saanut tutustua aivan uuteen maailmaan. Jos joku olisi minulle reilu kymmenen vuotta sitten sanonut, että saan (taaskaan en joutunut, vaan saan) olla mukana ja vaikkapa auttamassa, vaikuttamassa ja omalla tavallani tukemassa, maailman ihanimpia ihmisiä. Ihmisiä jotka taistelevat sairauksiensa ja murheittensa kanssa, usein jaksamisen äärirajoilla.  

Pääasia on myös huolehtia omasta jaksamisesta. Tämä tuntuu joskus elämäni suurimmalta haasteelta. Kirjoitan paljon, monen mielestä kirjoitan myös paljon hyviä, voimaannuttavia asioita. Kirjoitan paljon omasta elämästäni, elämä, jonka tulisi olla minulle se kaikista tutuin. Kun vesiputkeen tulee tukos, on tukos aukaistava, jotta saisi veden esteettä virtaamaan tarvittaessa. Jos tukosta ei aukaisen ajoissa, voi tulla isompiakin ongelmia. Minulla on ajan virrassa rakentunut sisälle erilaisia "putkenavaajia". Harrastuksiksi niitä moni voisi kutsua, itse usein käytän sanoja omaehtoinen terapia. Tämä terapia kohdallani on usein tekeminen, esimerkiksi liikkuminen.

Olen joskus, jo aikojen alussa, oppinut kirjoittamaan kaikenlaista. Aikanaan kun aloittelin, oli outoa nähdä oma kirjoituksensa painettuna lehdessä. Varmaan sama tunne, kuin kuulla ensimmäisen kerran oma ääni mikrofonin kautta kovaäänisestä, en nyt ihan ensimmäisenä sitäkään ääntä omaksi tunnistanut.

Oma ääni, oma kirjoitus, molemmissa on paljon samaa. Julkaistu kirjoitus ja mikrofoniin sanotut sanat, ne ovat ikuistettu. Toinen häviää kaikuna ilmaan, mutta vaikutus säilyy kuulijallaan. Pakittaa ei voi, selitykset saavat aikaan epäilyjä puhujan osaamisesta. Näin myös julkaistuissa teksteissä. On hyvä muistaa, puhut tai kirjoitat, pääasia on pääasia. Kannattaa siis miettiä, mikä on oma pääasia, kannattaa siis antaa ajatuksen tulla harkinnan kautta, ei suoraan tokaisten. Kun kerran menee uskottavuus ja saa tietyn maineen, voi se oma pääasia kadota ja esille tulee joku aivan toinen, erilainen ajatus.

Ajatellaan asioita lämmöllä, muut huomioon ottaen. Tehdään pääasioista pääasioita siten, että ne lähtevät selkäytimestä.

Arto Hannolin