Toimin vapaaehtoistyössä ja Suomen Kipu RY:n yhdistyksen hallituksessa. Kysyin toiminnanjohtajaltamme tässä taannoin: Onko sinulla hyviä aiheita, mistä voisi kirjoittaa”? Hän sanoi suorilta käsin: Olet mukana monen yhdistyksen työ- ja kehitätmistaadeissa, kerro näistä ja osallistumisen tärkeydestä.
Mietin asiaa ja lopputulema on se, että seuraavassa kerron ajatuksistani ja kokemuksistani näissä tehtävissä ja omista kokemuksistani, liittyen hoitoon, potilaan ja ammattilaisten kohtaamiseen yms. asioihin liittyvään.
En ole millään muodoin hyväksynyt vääryyttä, en varsinkaan sitä, että hoitavalla taholla ei ole osaamista tai halua kuunnella sitä, mitä heille kerron oireistani ja sairauksieni aiheuttamasta terveydentilani muutoksista huonompaan suuntaan.
Jos lääkäri tai alan muu ammattinen ymmärrä kertomaani, on hänen hyvä oppia ammattiin kuuluvaa nöyryyttä edes sen verran, että pyytää selventämään sen osan mitä ei ymmärtänyt.
Useissa artikkeleissani kirjoitan kantaa ottaen ja tarvittaessa arvostellen edellä mainittuihin asioihin huomioni kiinnittäen.
Olen siinä etuoikeutettujen ryhmässä, jolla on mahdollisuus osallistua keskustelujen ja raatitoimintojen kautta, avoimella keskustelulla päästä vaikuttamaan asioiden kehittämiseksi oikeaan suuntaan.
selkeällä vuoropuhelulla saadaan parempi tulos, kuin ”hampaita kiristäen ja ”taskun pohjalla kättään nyrkkiin puristaen.
En ole lopettanut näistäkään aiheista kirjoittamista, silloin kun sellaisia epäkohtia tulee eteen, mitä ei edes haluta korjata, on kirjoittamisen väylä hyvä. Asiallisesti kirjoittamalla, voi epäkohdat asettaa suuremman lukijakunnan arvioitavaksi.
Potilaat mukana kehitystyössä.
Miten tärkeää on se, kun palveluja kehitetään, mukaan saadaan potilasnäkökulma. Tallaisella toiminnalla saadaan jos ei paras, niin parempi tulos.
Kuinka monta kertaa olenkaan saanut ammattitaitoista ja hyvää hoitoa, sekä asianmukaista kohtelua ammattilaisilta. Osaan olla kiitollinen näistä kerroista. Hyviä kohtaamisia on muistoissani todella paljon. Tuolloin tulee tunne, että on tekemisissä alansa osaavien ammattilaisten kanssa.
Kunpa asia olisikin näin jokaisen kohtaamisen kanssa. Ikävä kyllä, olen myös saanut ”omituisen empatiatonta” kohtelua, tunnen että olen ilmaa, minulle puhutaan, muttei kerrota, tai kommentoida mitään ymmärrettävää sanomaa, eikä minua potilaana minua osata, ei edes haluta kuunnella sitä, mitä minulla on kerrottavaa.
Näissä tapauksissa on tunne, että minua hoitava henkilö luulee seisovansa jalustalla, muiden yläpuolella. Hän ei edes ymmärrä, että olen hänen asiakkaansa, olen ihminen, jolla on ”älliä” päässä ihminen, jolla on tunteet.
Terveyteni tilasta, tuossa hetkessä vastuussa oleva ihminen ei tunnista oireita tai sairautta, mistä minulla on jo varmistettu diagnoosi, ”hän yrittää keksiä pallon uudelleen”.
Kommenteista surullisimpien koomisia ovat esimerkiksi: ”Eihän tuollaista ole olemassakaan”.
Toisin sanoin, kun lääkäri ei tunnista sairauksiasi, hänen epäsuora sanomansa on: ”valehtelet”. Kerran on lääkäri sanonut minulle nuo sanat suoraan päin kasvoja. Tuolloin vedin takin niskaani ja toivotin onnea valitsemallaan tiellä ja kerroin meneväni ammattinsa osaavan tahon pakeille. En minä hoitoon loukattavaksi mene, vaan saamaan apua sairauksiini. Ammattilainenkin joskus sortuu ajattelemattomuuteen, pidän hänen asiatonta käytöstään hätähuutona osaamattomuudestaan.
Eihän tämä ole ainutkertaista, että näin on käynyt.
Näistä kohtaamisista olen huomannut, että lääkäri ei ole tutustunut sairaushistoriaani millään tavalla, ei siis tunnista myöskään harvinaisia sairauksiani. Vaikka hän olisikin käynyt tietoni lävitse, hänen ylpeytensä estää olla kysymättä.
Tällainen toiminta ammattilaiselta ajaa potilasturvallisuuden ohitse, jopa potilaan henki voi olla uhattuna. Vastaavanlaisen ”laiminlyönnin vuoksi, myös itse olen ”käynyt jopa elämän rajan toisella puolella.
Kyseisen tapahtuneen ja henkeni pelastaneen aivolisäkkeen kasvainleikkauksen jälkeen, en enää saanut palata työelämään. Minulle annettiin uusi, erilainen elämä. Sain toisen mahdollisuuden ja katson nykyään velvollisuudekseni, yrittää vaikuttaa asioihin.
Onneksemme useimmiten ammattilainen on ammattilainen ja osaa myös ottaa opikseen ja kuunnella.
Vielä näiden tapahtumien jälkeen, nykyäänkin, ajoittain kohtaan osaamattomuutta. Toinen ilmaisuni tästä asiasta on ”todellisen piittaamattomuus, asettamalla oma ammattiylpeys muiden asioiden edelle.
Kun kerran on päätetty, että asia on näin, ei ole nöyryyttä muuttaa aikaisempaa päätöstään. Ylimielisyys asenteena kuvaa henkilöä, joka ei kuuntele muita.
Meidän kaikkien on hyvä muistaa, ettei kunnioitusta saada ylimielisellä asenteella, KUNNIOITOITUS ON ANSAITTAVA!!!!
Itse olen työskennellyt monella alalla ja erilaisissa työtehtävissä. Jos en jotain asiaa ole osannut, ei minulla ole ollut kynnystä kysyä neuvoa sellaiselta, joka osaavampi kuin minä itse. Ammattitaito monella alalla järjenkäyttöä ja jatkuvaa uusien asioiden oppimista, nöyryyttä osata ja kehdata avata suunsa kysymällä: neuvoisitko hieman, kun en itse osaa”.
Parempia kohtaamisia, niitä on onnekseni kuitenkin ollut minulla huomattavasti enemmän, kuin huonompia.
Tahdon aina antaa ammattilaiselle tilaa ja mahdollisuuden. Rajani kuitenkin menee siinä, että minua ei oteta potilaana, joka voi tuntea omat (harvinaisetkin) sairautensa) paremmin, kuin valtaosa ammattilaisista. Useat meistä on omien sairauksiemme parhaita asiantuntijoita.
Vähättelyä en hoitavalta taholta hyväksy millään tasolla, sitä voi sanoa törkeäksi ylimielisyydeksi.
Olen oppinut kiittämään heitä, jotka kiitoksen ansaitsevat. Se toinen puoli minusta on, en unohda, osaan kirjoittaa. Tunnen monia huippu ammattilaista ja vaikuttajaa, myös erialoilta, jotka lukevat artikkeleitani. Tiedän siis, että kaikenlainen palaute leviää niin ammattilaisten, päättäjien, kuin potilaiden piireissä, niin hyvä, kuin huonokin palaute.
Elämääni on jo nuoresta lähtien kuulunut urheilu ja vaikuttaminen erilaisissa yhteisöissä ja järjestöissä. erilaisissa tehtävissä. Varsinkin vuosikymmeniä kestänyt tavoitteellinen, fyysinen kilpa urani, opetti ”periksiantamattomuuden hyveen”. Asiat hoidetaan kunnialla loppuun asti, eikä luovuteta kesken. Usein olen itselleni asettanut tavoitteita ja niistä en halua livetä. Jo koulu- ja opiskeluaikanani pidin kirjoittamisesta ja kirjoittaminen on minulle yksi monista, selviytymiskeinoista, varsinkin vakavienkin sairauksieni keskellä.
Näillä ajatuksilla
Arto Hannolin
Karhukuningas
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.