ALUKSI

Tänään taas kerran tuli mieleen käydessäni Meilahden sairaalan neurologian puolen erikoistuvan neurologin juttusilla eräs asia. Asia mikä silloin tällöin on tullut rankastikin mieleeni. Minulta leikattiin viime marraskuussa kasvain aivolisäkkeestä. Sitä ennen minulla oli melko usein, mutta kuitenkin ei kovinkaan säännöllisesti, kovaa päänsärkyä. Leikkauksen jälkeen ei minulla ole särytöntä päivää ollut. Särky on vasemmalla puolella, silmänpohjassa, otsassa, ohimolla, takaraivossa, posken yläosassa. Välillä vasemman puolen silmä kutisee aivan mielettömästi, nenästä tulee kirkasta nestettä. Minulle tuli jossain vaiheessa tunne ettei lääkärit joko usko tai välitä.

HYVÄ ALKU

Viimein minulle ilmoitettiin että neurologian puoli alkaa tutkimaan mistä tuo maaginen särky johtuu. Ensimmäinen vastaanottoaikani oli Paciuksenkadulla, silloisissa Neurologian poliklinikan tiloissa. Silloin erikoistuva neurologi Toni Huttunen otti minut vastaan ja oli erittäin asiantunteva ja kiinnostunut asiastani. Kävimme läpi kaikki oireet ja hänen lopputulemansa asiasta  kaikkine oireineen oli Hortonin neuralgiaa eli sarjapäänsärkyä. Hän sanoi mikäli oireista viisi kymmenestä vastaa sairauden oisreita, silloin on aihetta epäillä sairautta. Minun lukemani oli kahdeksan kymmenestä.  Sairaus tulee todennäköisyyden mukaan 20-24 vuotiaille, kysyin Tonilta iästä, koska olen sekeästi vanhempi. Toni sanoi ettei tuo ikä kuitenkaan ole kuin suuntaa antava ja vaikka valtaosa sairastuneista kuuluukin tuohon ikähaarukkaan, se ei siis ole ehdoton, Tällä hetkellä minusta tuntui, että viimeinkin asia otetaan tosissaan. Minulle laitettiin kokeeksi 2-4  viikon käyttöö klotriptyyli. Triptyyliä oli jo kokeiltu endrokrinologian puolella. Ainoa mikä klotriptyylistä sain, aivan pieni säryn laskeminen, mutta tosi kova väsymys ja samalla toimintakyvyn konkreettinen aleneminen. Triptyylillä ei ollut mitään vaikutusta.

EHDOTONTA

Toimintakyvyn pysyminen, ajatuksen kulku ja painonhallinta oli niitä asioita mistä olen myös ilmoittanut pitäväni kiinni ja se kuuluu minu oikeuksiini. Aikoinaan kävin lääkehelvetin läpi. Silloin painoni nousi 139 kiloon, keho keräsi nestettä, jalat turposivat, kädet turposivat, koko keho turposi, jaksaminen tai oikeastaan jaksamista ei enää ollut ja samalla toimintakykyni, kuten ihmisarvoni vietiin. Tähähän en enää ikinä tule uudelleen menemään, vaikka kivut olisivat millaiset tahansa.

MUTTA KUINKAS SITTEN ASIAT MENIVÄTKÄÄN

Seuraavalla kerralla kun olin yhteydessä puhelinajalla neuorologian puolelle, oireeni olivat samat. Nyt se alkoi, uusi lääkäri ja unohdettiin horton ja uskottiin migreeniin tai sen tapaiseen. Neurologi oli laittamassa  minulle vaerpamiili-reseptin. Katsoin tuoteselosteen läpi ja siellä tuli mm. vastaan sellainen, ettei  missään tapauksessa sitä saa käyttää, jos on taipumusta alhaiseen verenpaineeseen. Yhdistelmä on selosteen mukaan hengenvaarallinen. Neurologi ei ollut lukenut sairaushistoriaani, missä minulla tehty diagnoosi. Ortostaattinen verenpaine, eli verenpaine voi ajoittain vajota vaarallisen alas. En siis suostunut ottamaan tätä lääkitystä. 

Seuraavalle neurologille kerroin miksi en voi verpamaalia edes kokeilla. Oli selkeästi närkästynyt. Minulle suostuttiin kirjoittamaan happiresepti. Kovassa kivussa kun otan happea, saan parin tunnin helpotuksen särkyyn. 

Sitten tuli seuraava neurologi, jolla taas aivan uuden ajatukset. Jokainen neurologeista on ollut erikoistuva. Tänään määrätty lääke Topimax, se taas epilepsialääke, saattaa aiheutta harhoja, painonlaskua tai nousua, huimausta, itsetuhoisia ajatuksia jne jne jne.

VIIMEISEN NEUROLOGIN "SILMÄMÄÄRÄINEN" ARVIO HYVÄNLAATUISESTA AIVOLISÄKEKASVAIMESTANI

Tämä kyseinen neurologi muisti minulle muistuttaa useampaan kertaan että minulla on vain hyvälaatuinen kasvain aivolisäkkeessä. Tuo lausahdus antoi taas ajattelemisen aihetta. Mikä oikeus lääkärillä on arvioida sairauttani, johon hän ei ole perehtynyt millään lailla ja mikä on vienyt minut kerran jo aivan rajamaille. Tämäkin siis johtui ymmärtääkseni siitä, ettei oireitani aiemmin  otettu tosissaan terveyskeskuspuolella, vaan mentiin henkeni uhallakin vaikeimman kautta eteenpäin asiassa.

Kyseinen hyvänlaatuinen kasvain oli siis viedä minulta hengen, kyseistä hyvänlaatuista kasvainta ei saatu leikkauksessa kokonaan poistettua, koska osa kasvaimesta oli jo niin kauan kehittynyt ontelon sisällä, että oli kovettunut ja suuri mahdollisuus olisi reipiä selkäytimeen menevä kalvo rikki, jolloin selkäydin nesteet olisivat tulleet sitä kautta läpi. Kasvain on myös kasvanut näköhermon ympärille ja olisi ollut liian suuri riski yrittää näköhermoa vaurioittamatta poistaa kasvainta hemon ympäriltä. Siis osa tästä hyvälaatuisesta kasvaimesta jouduttiin jättämään sinne, yhdestä  ihmisen elämää ylläpitävään paikkaan.

Nyt tätä vain hyvälaatuista kasvainta ruvetaan sädettämällä poistamaan.  Kaiken lisäksi tämän hyvänlaatuisen kasvaimen sisälle, kasvaimen lisäkasvun lisäksi, on kasvanut vesikysta, mikä on kuulemma poistettava. Ymmärtääkseni sitäkään ei voi poistaa ilman uutta operaatiota. Toiselle tämä on siis vain ja minulle tämä on henki ja elämä.

Vieläkin kysyn, mikä oikeus neurologilla on vähätellä kyseistä sairautta, kun minulle ei ole vaivauduttu tekemään tarkempia tutkimuksia siitä, mistä tämä mahtava päänsärkyni johtuu. Vahvoilla lääkkeillä arvaillaan ja kokeillaan.

MUTTA MIKSI EI TUTKITA SITÄ MISTÄ SAIRAUS JOHTUU

En oikein jaksa ymmärtää asiaa, juuri tuota. Eikö erikoistuvilla lääkäreillä ole edes sen vertaa kunnianhimoa, että haluaisivat selvittää syyn ja samallahan poistettaisiin myös seuraus

Jos ihmiseltä katkeaa raaja, repeää lihas, tulee iso haava tms.. , ei silloin asiaa ensiavun jälkeen aleta hoitaa särkylääkkeillä, vaan rikkinänen luu, lihas, haava laitetaan kuntoon. Jälkioireita sitten hoidetaan tarvittavalla lääkityksellä. 

Maalaisjärki sanoo että oikea hoito olisi myös oikean ammattietiikan mukaista. Jos säästöjä ajatellaan, niitä ei missään tapauksessa liialla ja väärillä lääkityksillä tule. Pänvastoin potilaat sairastuvat vielä pahemmin ja vakavammin.

Itse olen kiltisti kokeillut tiettyyn pisteeseen jokaista lääkärien oikkua, mutta samaan jamaan en tule itseäni päästämään kuin olin oman lääkehelvettini aikaan. Minulla on vielä paljon annettavaa, jos ei työelämässä enää tässä iässä, mutta kansanterveydelle kuitenkin. Olen lajivalmentaja, kuten entinen jonkun tason urheiljakin omassa lajissani. Omalta osaltani haluan siis tehdä sitä ihmisiä liikuttamalla, siitä mistä lääkärit yrittävät lääkityksillä vieroittaa.

Kumman vaihtoehdon sinä valitsisit ?


Kiitos että jaksoit lukea vuodatukseni.