HARRASTUS JA HARRASTUKSEN ALKUTAIVAL

Olen koko ikäni ollut aktiiviliikkuja ja jo vuonna 1968 tutustuin myös raudan maailmaan. Olin kesäsiirtolassa, missä johtajana oli urheilullinen miesopettaja. Meille kansakoulun villeille ipanoille hän oli luonut erilailaisia virikkeitä mm. iltaisin kerännyttiin isoon rinkiin ulos. Paikkaan oli tuotu painonnostotanko ja kasa levypainoja. Jokainen sai johtajalta ohjausta ja neuvoja tekniikoista. Siihen aikaan innostuin painonnostosta ja enpä olisi uskonut että se vie vuosikymmenien mittaan sydämeni.

Kului kuutisen vuotta ja vuonna 1974 menin siviilikarkurina, 17 vuotiaana armeijaan. Isosaaressa oli punttisali, jollaisessa en siihen aikaan aiemmin ollut käynyt. Kyseisellä salilla kokeilin ensi kerran penkkipunnerrusta, mikä vei tälle harrastukselle sielunikin.

1975 kun menin kauppaopistoon, oli opistolla punttisali, mikä oli vapaasti opiskelijoiden käytössä. Siellä opin niin treenaamaan jollakin lailla systemaattisesti.

PÄÄTÖS JONKA KANSSA OLEN ELÄNYT VIIMEISET VUOSIKYMMENET

Opiston jälkeen jatkoin harrastusta ja tulokset nousivat mukavasti. Satuin huomaamaan hesarista kisatuloksia penkkipunnerruskisoista ja huomasin ettei tulokset omiini verrattuna olleetkaan niin ihmeellisiä... siispä ajattelin, että jospa kokeilisi oikein kisojakin. Silloin en vielä voinut arvata mihin ryhdyin.

URHEILIJASTA MYÖS TEKIJÄKSI

En tahtonut löytää paikkaa enkä urheiluseuraa missä harrastetaan voimanostoa tai penkkipunnerrusta. Satuin huomaamaan paikallislehdessä pienen jutun, missä huudeltiin aktiivisten ihmisten perään, perustamaan Tapanilan Erälle voimailujaos ja aloittamaan seuran kilpailutoimintaa kyseisessä lajissa. Meitä oli muutama innokas lajin harrastaja kasassa. Ei mennyt kauaakaan kun huomasin olevani jaoksen sihteeri ja hetken päästä puheenjohtaja. Silloin en myöskään tiennyt että aloittamastamme Tapanilan Erän nyrkkeilysalin kulmassa olevasta penkistä ja kyykkytelineistä painoineen kehittyy yksi maamme voimailuhistorian kovimmista voimanosto- ja penkkipunnerruseuroista lajimme hostoriassa.

Jos tuolloin olisin tiennyt mihin olin astumassa, en välttämättä olisi ryhtynyt tällaiseen toimintaan, josta kaikkineen on näinä vuosikymmeninä tullut minulle sekä elmän työ, että elämäntapa. Minun urani kun urheilumaailmassa ei todellakaan jäänyt ainoastaa kilpaurheilijan rooliin.

Olin siihen aikaan , niinkuin koko urani ajan systemaattinen ja opinhaluinen harjoittelija. Halusin nähdä ja saavuttaa omat rajani. Omia rajoja ei koskaan mielestäni voi saavuttaa, jos käyttää dopingia siis laittaa sisäänsä yhdenkään pillerin tai ampullin, tai käyttää muuta kiellettyjä, tuloksia parantavia menetelmiä. Jos näin urheilija tekee, ei nuo rajat ole enää hänen tekemiään. Tämän asian suhteen olen siis lähes 35 vuoden jälkeenkin aivan yhtä jyrkkä ja ehdoton kannassani.

LISÄÄ UUDISTUKSIA PÄÄKAUPUNKISEUDUN  VOIMAILUUN

Vuonna 1990, päätettiin pääkaupunkiseudun (Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen) eri seurojen puuhamiesten kesken yhdistää voimavarojamme. Silloin perustettiin Pääkaupunkiseudun Seurayhtymä (PSS). Porukalla järjestettiin kansallisia mestaruukisoja ja aloitettiin alumestaruuskilpailujen perinne, sekä kaupunkiotteluperinne. Aluksi kaupunkiottelussa olivat vastakkain Helsinki ja Tukholma, myöhemmin saatiin vielä Tallinna mukaan.

HIEMAN VIELÄ OMISTA TEKEMISISTÄNI LAJISSA

Tapanilan Erän voimailijaoksesta urani siis alkoi. Nämä vuosikymmenet olen urheilijapolun lisäksi rakentanut itselleni kansainvälisen tuomari-uran, valmentaja- uran, missä sain kunnian myös luoda lajillemme oman valmentakoulutuksen. Lajiliiton päävalmentajanakin olen toiminut vuosikausia.2009 kun lopetin hallitustyöskentelyn SVNL:ssä, minua pyydettiin mm. liiton päävalmentajaksi. Otin pestin vastaan omilla ehdoillani. En voi sanoa olleeni milloinkaan esimerkillinen päävalmentaja Kuitenkin sen minkä olin asettanut itselleni tavoitteeksi, sain onnistuneesti toimimaan.  Lajissamme ei koskaan aiemmin ollut täsmänä koulutettuja lajivalmentajia, joten siitä asetin itselleni elämää suuremman haasteen. Kohta tuon pestin alkamisesta on 7 vuotta ja lajivalmentajia on valmistunut Vierumäen urheiluopistolta ja Kainuun Liikunnan kautta yli 60. Uskon vakaasti, että tämä päätökseni on vinyt ja vie lajiamme kohti suurempia fäärejä. Hyvillä mielin olen viime vuonna antanut koulutusvastuun sitoutuneelle seuraajalleni.

Näiden lisäksi olen istunut lajiliiton hallituksessa (2004-2009) 6 vuotta, joista 4 vuotta varapuheenjohtajana. Olen edustanut lajiliittoa erilaisissa tilaisuuksissa jne jne. Myös paljon muuta, mitä olen saanut tehdä lajimme eteen. Muut seurani T-Erän lisäksi ovat olleet Helsingin Poliisi-Voimailijat 1(993-2014) ja nykyään SKIP (2015- ). Myös näissä seuroissa olen ollut muissakin toimissa vapaaehtoistoimijana.

Kilpailijana olen edustanut Suomea niin kilpailijana, huoltajana,  joukkueenjohtajana kuin tuomarinakin.

Kilpaurani lopetin 50-vuotiaana 2006. Samana vuonna vielä halusin osallistua myös avoimen luokan SM-kisoihin penkkipunnerruksessa, minne tein tulosrajan ja pääsin vielä kerran kisaamaan todella kovia kavereita vastaan, sijoittuen vielä sijalle 4.

Myäs kisaurani jälkeen olen siis antanut panokseni lajille kaikissa edellä mainitsemissani toimissa. 2013 sain tunnustuksen, kun minut valittiin vuoden valmentajaksi lajiliitossamme.

En ole missään vaiheessa pitänyt taukoa toimistani. Viimeisten vuosien mittaan minulle alkoi kasaantua menestyvä valmennusryhmä, joka oli minulle erittäin tärkeä ja läheinen. Ryhmäni tuli suomalaisille voimanostajille tutuksi nimellä "Artsin Enkelit" . Osa näistä naisnostajista oli selkeästi valmennuksessani ja osa kuului ryhmään, saaden kaiken tuen sekä minulta, että ryhmän muilta jäseniltä.

Kuluvana vuonna sain vielä kutsun, josta ei voinut kieltäytyä. Suomessa järjestettiin klassisen voimanoston MM-kilpailut. Kisat olivat lajihistoriamme kautta-aikojen ylivoimaisesti suurimmat ja mukana olivat kaikki ikäluokat, 54 eri maasta yli 1000 ilmottautunutta urheilijaa. Tehtäväni kisoissa oli kisojen tekninen sihteeri, joita meitä oli suomesta kolme. Sairauteni vuoksi pidin tätä haastetta suurempana kuin yhtäkään aiemmista urheiluun liittyvistä haasteistani. Nyt tuokin pesti on siis kunnialla suoritettu ja tiedän kun sain tuon pestin ja oman testini siis hoidettua.... pystyn aivan mihin vaan.

Viimeisen vuoden ajan olen käynyt läpi toista suurta haastetta ja sairauteni myötä olen joutunut hieman jarruttelemaan tekemisiäni, mutta olen olen kyllä myös huomannut että kyllä se luonto tikanpojan vieläkin puuhun vetää.