Jo -80-luvulla valmensin välillä nostajia niillä tiedoilla mitä minulla siihen aikaan oli. Kävin aikanaan  SVUL:n C-perustason valmentajakurssin, samoin -90-luvun alussa TUL:n C-lajiosuutta vastaavan kurssin Kuortaneella. Hain kaikenlaista valmennusoppia sellaisilta, jotka asioista tiesivät. Näistä tiedoista oli myös minun omalle nostouralleni hyötyä.

Vuonna -90 perustimme lajiin Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen akselille, seurojen yhteenliittymän eli PSS, Pääkaupunkiseudun seurayhtymän. Samaan aikaan tuolla samalla seura-aktiivi porukalla anottiin Helsinkiin SM-kisat, keväälle 1991. Nuo kisat saatiin ja ne järjestettiin Töölön Kisahallissa. Ne olivat lajimme ensimmäiset kahden lavankisat, siis lajihistoriaa siinäkin asiassa. Se oli meidän porukalta mahtava työnäyte. Toiset yhtä suuret SM-koitokset saimme 1995. Silloin kisat pidettiin Ruskeasuon urheiluhallissa.

Vuonna -90 keväällä tein sarjaan 110 kg penkkipunnerruksessa tuloksen 180 kg. Silloin ei vielä saatu käyttää tukea antavia paitoja, jotka tulivat mukaan kuvioihin -93. Myöhemmin samana vuonna silloinen lajiliitto päätti järjestää ensimmäiset penkkipunnerruksen SM-kilpailut ja kisarajaksi tuohon sarjaan ilmoitettiin juuri tuo tekemäni tulos, tulosrajaksi. Näin siis pääsin elämäni ensimmäisiin virallisiin SM-kilpailuihin mukaan. Noissa kisoissa tein 177,5 kg ja muistaakseni sijoitus oli  9.

-91 minut yllättäen kutsuttiin myös mukaan pikahälytyksellä Suomen Baltic Cup joukkueeseen. Parin päivän varoituksella kutsu tuli ja ajattelin etten varmaan koskaan enää pääse kansainvälisiin kisoihin.  Tämän vuoksi suostuin, ettei myöhemmin sitä päätöstä ainakaan kannata katua. Tuossa kisassa olin sarjan 110 kg viides. Pääosin osakseni siunaantuivat joukkueenjohtajan työt. Tästä olinkin urani myöhäisemmässä vaiheessa kiitollinen.

Yhdeksäkymmentä luvun alkuun vielä mahtui yksi tapahtuma mikä perustettiin, Helsingin aluemestaruuskisat. Tämä tapahtuma on vieläkin vuotuisessa kisaohjelmassa syksyisin. Kisasta valittiin joukkueet aluksi Helsinki-Tukholma joukkueeseen ja myöhemmin mukaan tuli vielä Tallinna. Tarkkaa osallistumismäärääni en muista kyseiseen kisaan, on varmaan n. 10 kertaa.

Asiat johtavat välillä toiseen asiaan ja -93 kesken kauden vaihdoin T-Erästä seuran Helsingin Poliisivoimailijoihin. HPV:n taival kesti minulla 21 vuotta. Ajattelin seuraa vaihtaessani että nyt pääsen vähemmällä, kun olen virkamies seurassa siviilinä. Eihän siinä sitten niin käynyt, ensin jaoksen ja sitten seuran johtokuntaan. Minä saan suurelti kiittää urani jatkumisesta vielä nykyäänkin hyvää ystävääni, Ahti Kokkosta. Hän opetti minulle todella paljon kaikkeen harjoitteluun liittyvistä asioista. Kuten esimerkiksi miten laaditaan pitkän ajan tavoitteeliset suunnitelmat jaohjelmat. 

HPV:lla oli tiivis ja hyvähenkinen treeni tiimi. Ensimmäisen virallisen SM-mitalin avoimessa luokassa sain penkkipunnerruksen joukkue SM-kisoissa. Se oli hetki, missä kyynel vierähti silmäkulmaan. Todella pitkän ajan uurastus palkittiin pienellä, pyöreällä, lätkällä.... se kuitenkin oli minulle elämää suurempi hetki urheilussa.

Tuomarikortin lajiin suoritin muistaakseni -89. Olin tuomarinakin aktiivinen. Paljon tuomioita ja näkemys suoritustekniikoista aukeni minulle aivan uusin silmin. -91 sain korotettua kortin kansalliseksi ykkösluokan tuomariksi. 

-90-luvun puolessa välissä kaksi kertaa mahduin penkkipunnerruksen PM-joukkueeseen, muistoina noista kisoista hopeaa ja pronssia. 

-97- pääsin ikäni puolesta jo veteraanisajoihin. Ensimmäisen vuoden saldo oli voimanostossa 4. sija... tässä sitten lajin nurja puoli tuli esiin. Kaikki kolme jotka minut voittivat olivat joutuneet syksyyn mennessä doping pannaan. Yksi kyseisitä herroista vielä voitti sarjani EM-kultaa, joten vei toisenkin arvokismitalin minulta, kun olin EM-kisoissa 4. Kutenkin penkkipunnerruksessa olin  SM-hopealla.

Vuosikymmenen loppupuolelle vielä osui veteraanien voimanoston PM-kilpailut, ne kisat kuuluivat sarjaan parhaita kisojani kautta aikojen. Voitin pohjoimaiden mestaruuden ja olin sen kisapäivän kolmanneksi paras nostaja kaikki nostajat suhteuttettuina tuloksiin. Penkkipunnerruksessa viimein voitin veteraaneissa sen pitkään himoitsemani ensimmäisen SM-kullan. Siinä kisassa voitosta  käytiin kova taistelu.

-90- luku oli minulle se suuri kasvun vuosikymmen, niin urheilijana, tuomarina kuin tekijänäkin. Tuolla vuosikymmenellä olin jo jonkinasteinen vaikuttaja lajissamme.

Seuraavassa osassa siirrytään 2000 luvulle. Vuosituhannen vaihteen jälkeen olen tullut ihmiseksi, millaisena minut on tunnettu.