Joulu on suomalaisille juhla, mikä on valtaosalle samanlainen ja kuitenkin lähes jokaiselle erilainen.  Kirjoitan muutamalla sanalla omanlaisista kokemuksistani.

Varhaisimmat omat muistoni joulusta ovat tuolta -1950-60-luvun vaihteesta. Meitä lapsia oli silloin 3, kaksi vanhempaa sisartani ja minä. Muistan tiiviin perhepiirin, joulupuun, missä oksilla roikkui periteiset, palavat kynttilät. Ensimmäinen joululahjamuistoni on vieterillä vedettävä poliisiauto.

Joulun merkitys kasvoi, kun sisarusparvi kasvoi. Vuonna -62 meitä oli jo 7 lasta (nuorimmat kolmosia).  Asuttiin edelleen Etelä-Haagassa, asunnossamme oli 2 huonetta ja pienehkö, ahdas keittiö. Tuolloin oli pakko oppia sosiaalisuutta ja muiden huomioonottamista. Jouluista tuolloin muistan pukin odotuksen ja lahjojen jakamisen, sekä isämme valokuvien ottamisen. Itse olin varma, että joulupukki oli isäni, koska joulupukilla oli samanlaiset yksisankaiset silmälasit kuin isälläni oli.

Tammikuussa 1966 muutimme Malmille, elämämme muutti monellakin tavalla. Uusi asuntomme oli 5 huonetta ja iso keittiö. Pienestä Haagan idyllistä, missä oli muutamia kavereita, muutettiin uuteen lähiöön, Sepänmäkeen. Sinne muutti saman aikaisesti satoja lapsiperheitä. Haagassa isäni oli kosarina (talonmies). Hän teki tuolloin satunnaisesti maalarin ja timpurin töitä. Nyt hän alkoi kokopäiväiseksi remonttikeikkailijaksi. Kaikessa huomasi, että rahasta oli tiukkaa. Jouluna kuitenkin löytyi pöydästä kotitekoiset jouluherkut. Jonkun lahjankin muistan aina jouluisin saaneeni. Kuuseen oli vaihtuneet sähkökynttilät. Aattoiltaisin käytiin kavereille esittelemässä lahjojamme, jos niissä oli siis sellaisia, millä olisi saanut kaverit kateellisiksi.

-70-luvun ikimuistoinen joulu oli 1978, siis aivan erilainen joulu. Olin tuolloin töissä Hotelli Marskissa, Helsingin ydinkeskustassa. Siihen aikaan Hotelli sulki ovensa joulun pyhiksi. Hotellin henkilökunnasta pääsi vuosittain kaksi työntekijää "valvomaan talon rauhaa".  Silloin rahallinenkin korvaus pienen palkan lisäksi, tuntui mukavalta lisäansiolta. Kaverina oli jo silloin sanavalmis Martin Glanz, josta tuli myöhemmin radiotoimittaja  ja paljon muutakin. Mara kuuluu vieläkin kaveripiiriini. Tuo joulu olisi siis se, minkä muistan kaikkineen... mutta niistä ei kerrota sen enempää.

-79 olin ensimmäisen jouluaaton tulevan vaimoni seurassa, silloin vielä seurusteltiin. Siitä lähtien jokainen joulu on vietetty yhdessä. Olen tutustunut jouluun myös joulupukkina, satunnaisesti, kavereille ja lapsilleni tekemiin keikkoihin. Joulukuusi kuului jouluumme vielä -80-luvun alkupuolelle, mutta siitä perinteestä luovuimme. Rakkaimmat joulumuistoni ovat oman vaimoni, lasteni ja lastenlasteni kanssa vietetyt.

Jossain vaiheessa minulla oli tapana kaiken tohinan jälkeen, myöhemmin aattoiltana ottaa mukaan taskumatti, wiskiä ja iso sikari. Tein kävelylenkin itseksi joskus ja joskus vaimoni kanssa. Lenkin pituus oli aina sikarin keston pituus.

Nyttemmin jouluna odottaa sitä, että jouluaterialla ovat mukana vieläkin lapsemme. Lapsenlapset ovat joinakin jouluina äitinsä luona. Kuitenkin heidän ollessa isänsä luona, silloin haluan heidät hetkeksi ukin syliin kuulemaan lasten ajankohtaiset asiat. Jouluaaton muuten kruunaa ennen ruokailua joulusauna.

 

On yksi perinne mistä en ole luopunut. Vuodesta 1980 lähtien, olen joka jouluaatto aamu käynyt Malmin hautausmaalla viemässä kynttilät läheisten haudoille. Joskus teen reissun yksin, mutta useimmiten saan perheenjäseniäkin mukaani.

Jokaisella meillä on siis omat muistomme, vaalitaan niitä.

Hyvää Joulua kaikille tasapuolisesti.

Arto Hannolin