Kello on jo yli puolen yön. Yksin yön hiljaisuudessa on helpompaa ajatella syvällisemmin .Minun on helppo hyväksyä, että olen yön ajatusten erakko. Valvoessa tulee  mieleen kaikenlaista mukavaa ja vähemmän mukavaa. Näin on ollut aina ja oli miten oli, mikään ei ole samaa kuin aiemmin, ennen koettelemuksiani sairauksien muodossa. 

Harvoin tulee ajateltua asioita siltä kannalta, että elämä voi muuttua hetkessä. Näin minulle on muutaman kerran elämässäni käynyt. Voiko asioihin valmistautua fyysisesti, tai henkisesti. Varmaan voisi,  mutta silloin olisi hyvä olla selvännäkijä. Toki olen tietämättäni valmistautunut kohtaamaan elämän tyynet ja myrskyt. Sellainen selvännäkijä en minä koskaan ole ollut, joka olisi tiennyt etukäteen mitä kohdalleni on valittu. Omasta mielestä olen realisti, pakko on hyväksyä se, miten elämä kohtelee ja mitä en kykene välttämään, asiat vaan tulevat.

Olen aikuisiän halunnut hallinnoida omaa elämääni, joka itselle tai jää ainakin osittain vain mysteeriksi. Jokaisen elämä vaikuttaa aina jonkun muunkin elämään. Halusipa sitä tai sitten ei, niin tekee myös minunkin tekemiseni. Joka tapauksessa tuleva elämä ja säilyvä terveys, on asioita, jotka tulevat eteen juuri sellaisena kuin tulevat. Elämää voi hallita tekemällä asioita oikein ja viisaasti. Elämä on opettanut minulle monia asioita Yksi niistä on:  Teet mitä tahansa, terveys ei aina kysy oletko tehnyt asiat oikein, vai väärin. Aina ei ole oikeaa vastausta, on vain vastaus.

Kun sairastuu perinnöllisiin sairauksiin, ei auta miettiminen, mitä olisin voinut tehdä toisin. Olenhan minä tehnyt paljonkin asioita, kokenut paljon elämää tähän ikään. Olen onnellinen voidessani sanoa olevani "oman elämän jääräpää". Mahdottomissakin asioissa olen itsepintaisesti tarrannut kiinni, enkä ole helposti laskenut irti tavoitteistani. En myöskään ole jäänyt suremaan asioita, joista on ollut luovuttava.  Voin sanoa sen, että  uskon koko elämäni auttaneen jaksamaan vastoinkäymisetkin paremmin.

Jokainen kokemus on tarkoitettu valmistautumaan johonkin. Jos ei kokemuksesta ota opikseen, jälkikäteen huomaa, että asiat menevät kuin kouluaikana. Laiskanläksyähän siitä tuli silloinkin ja näin sen on tapahduttava elämänkin kanssa.  

Koska koko elämä on valmistautumista johonkin, selviää tarkoitus viimeistään lopullisessa tilinteossa.  Asenne on asia, mikä pitää paketin koossa. Kohtaloni kohdalleni osuneissa terveysasioissa ei ole ollut omissa käsissäni, vaan useimmiten geeneissä. Geeniperimä on myös jälkipolville tuuripeliä, kumman vanhemman geenit saan vahvempina. Tuuripeleissä voi asenteella olla voittaja tai häviäjä. Minä intohimoisesti haluan olla se voittaja. Arpajaisissa minulla on harvoin tuuria ja jos onkin, tuurini tahtoo olla sitä huonomman sorttista. Hyvää tuuria ei ole, hyvien asioiden eteen on tehtävä työtä yleensä hartiavoimin. Hyviä asioita en terveydessä odotakaan, pessimisti pettyy vähemmän. Mitä enemmän Jokaisen elämä pitää vastoinkäymisiä sisällään,  sen helpompi on vastoinkäymisetkin sisäistää.  Ei vastoinkäymisiä ole pakko hyväksyä, mutta ne kouluttavat ja oppi ei kaada ojaan. Henkinen vahvuus auttaa jaksamaan selviytymistaistelussa. Vastoinkäymiset kuuluvat joka tapauksessa meistä jokaisen elämään, halusimme sitä, tai emme.


Muuttaako kokemukset elämääni, ei automaattisesti. Muuttaako sairaudet elämääni ja minua ihmisenä???  Kyllä, ehdottomasti  muuttaa!!!  Perusluonteeni ei ole muuttunut sisäisesti, mutta huomaan usein olevani sellainen, mitä en haluaisi olla.  Jokainen sairaus muuttaa minua, haluan tai en. Onneksi kuitenkin osaan sanoa sanan anteeksi. Ei sana anteeksi saa asioita tekemättömäksi ja sanottua sanomattomaksi. Sanalla anteeksi saan ehkä hieman pehmennettyä sanomisiani. Olen kuitenkin sitä mieltä, ettei jokainen ansaitse kuulla suustani tuota loiventavaa sanaa.

Tulee hetkiä, kun tuntuu, että en vaan jaksa, vihaan sitä  tunnetta. Omalle kohdalleni se on tunne, mitä en voi  hyväksyä. Tuntuu siltä, että koko ajan käyn sisäistä taistelua itseni kanssa. Joskus painan pään tyynyyn ja otsa tyynyyn painettuna mietin, miksi paha olo ei nykyään hellitä hetkeksikään. Ei siis vain fyysinen, vaan henkinen minäni taistelevat sairauksiani vastaan. Nuo tunteet vääntävät kättä keskenään. Hyväksyn sen mitä on kodalleni tullut, mutta tuntuu siltä, etten hyväksy seurauksia. Tulee vielä hetki, jolloin minunkin on oltava tarpeeksi nöyrä antamaan itselleni anteeksi. Tiedän  etten ole enää se sama ihminen, joka aiemmin teki paljon asioita.

Jossain vaiheessa elämääni kasvoin ihmiseksi, joka haluaa vaikuttaa omalla esimerkillään. Omaa esimerkkiä, paljon tekemistä  käyttäen, itseni likoon laittaen, olen mielestäni yksi niistä ihmisistä, jotka ovat teollaan ansainneet valtakirjan ilmaista mielipiteensä. Elämässä on asioita, joita ei tuoda kultalusikoin eteen. Jos ei itse ole valmis uhrautumaan, tai tarjoutumaan tekemään, ei myöskään saa turhaan narista ja arvostella. Esimerkkinä vaikka äänen antaminen vaaleissa, on se ele, että voi valittaa ja on ainakin yrittänyt omalla äänellään vaikuttaa. Joskus on vaan uhrauduttava, silloin uskottavuuskin säilyy.


Tiedän olevani erityisherkkä, mutta minulla on vahva puolustusmekanismi. Usein jätän asiat, kuin niitä ei olisi tapahtunutkaan. En kuitenkaan osaa unohtaa kokemaani hyvää, mutta en varsinkaan kokemaani epäoikeudenmukaisuutta ja ilkeitä sanoja. Kun asioita ei unohda, se voi tehdä ihmisestä katkeran, se myös vahvistaa henkisesti.

Tällaisia ajatuksia päässäni liikkui tuo yön hiljaisimpia hetkinä. Kukaan ei minua häirinnyt ja sain nauttia hiljaisuuden valtakunnasta ja pienen yölampun valosta.

Arto Hannolin