Vuonna 2009 oli hallitustyöskentelyni Suomen Voimanostoliitossa tullut tienhaaraan. Olin päättänyt lopettaa rivijäsenenä ja mittauttaa kannatukseni syyskokouksessa puheenjohtaja valinnassa. Olin veteraanivaliokunnan puheenjohtajana joutunut tekemään rankkoja päätöksiä, yhdessä muun hallituksen kanssa. Kansainvälisiä dopingkäryjä oli sen verran aiempina vuosina voimanostossa, joista ehdottomasti valtaosa oli tullut veteraanipuolelle. KV-kattojärjestö IPF oli antanut omat ukaasinsa SVNL:lle lisäkäryistä. Sieltä puolelta ei ollut siis joustoa odotettavissa. Lisä dopintapaukset uhkasivat liittoa kahden vuoden kansainvälisellä osallistumiskiellolla, kaikki ikäluokat mukaan lukien. Tällöin olisivat lajiliiton valtionavut olleet myös vaakalaudalla. Varoituksen sana annettiin kenttäväelle, mutta lisäkäryiltä ei silläkään vältytty. Hallituksen päätöksellä ei syksyn 2009 kahteen viimeiseen veteraanien KV-kisaan lähetetty Suomesta maajoukkuetta.Vastaavanlaisen päätöksen oli SVNL:n hallitus joutunut tekemään -90-luvulla, joten tämäkään päätös ei ollut ainutkertainen. Tietyt piirit kuitenkin hakivat asiaan syntipukkia ja minut oli helppo nimetä, koska istuin hallituksessa, myös veteraanien edustajana.

Syyskokoukseen haettiin tuota kautta minulle vastaehdokasta, sekä normaalia suurempi kokousedustaja määrä, jotta minut tultaisiin lyömään puheenjohtaja kisassa. Näin kävikin ja itse asiassa tuo oli minulle suuri helpotus. Kuten jo aiemmin sanoin, kun  laittaa itsensä likoon, silloin saa myös valtakirjan ottaa kantaa asioihin. Kokouksessa onnittelin uuden puheenjohtajan, toivotin hyvää hallituskautta ja viisaita päätöksiä. Sanoin pitäväni nyt pienen tauon puuhastelusta. Lähtiessäni kokouksesta kotiinpäin ajelemaan kevein mielin, soi kännykkä. Liiton sihteeri soitti ja kysyi mitäs nyt. Sanoin hänelle, että pidän nyt tauon. Hän ehdotti erilaisia tehtäviä. Sanoin kaikkeen että ei, sitten hän kysyi, kiinnostaisko päävalmentajuus.... houkutus oli suuri. Lupauduin tehtävään omilla ehdoillani. Suomen Voimanostoliitto oli tuolloin 40-vuotias lajiliitto ja lajissa ei ollut yhtään, lajiin koulutettua valmentajaa. Itse asiassa, silloin oli juuri alkanut ensimmäinen taso-I koulutus, yhteistyössä Suomen Painonnostoliiton kanssa. 

Noihin aikoihin otin myös tosi mielessä ensimmäisen kokoaikaisen valmennettavani. Kouluttauduin myös tasovalmentajaksi ja ryhdyin kouluttamaan Suomen Painonnostoliiton Karoliina Lundahlin kanssa uusia taso-I ja taso-II valmentajia. Kun siis suoritin  2002  KV-II kansainvälinen tuomarikokeen ja korotin KV-I tasolle pätevyyden vuonna 2010. Tämä KV-I  antoi myös valtuudet kouluttaa uusia tuomareita. Näillä osaamisilla olen toiminut siis ja olen ollut lajin ainoa kouluttaja valmentaja puolella.Viime vuonna päätin jakaa/antaa koulutusvastuuta eteenpäin. Näin tapahtuikin syksyn viimeisellä lähijaksolla.

2013 sain urheiluelämäni ensimmäisen tunnustuksen SVNL:lta kun minut valittiin vuoden valmentajaksi. Valmennusryhmäni kasvoi yhdestä parhaimmillaan kuuteen naisnostajaan. 1 nostajista treenasi omin opein, mutta tekniset opit annoin pyydettäessä. Valmennusryhmäni tunnetaan nimellä Artsin Enkelit. Elokuussa 2014 ryhmä teki yhdessä suuren yhteisdebyytin klassisen penkkipunnerruksen SM-kisoissa, 3 kultaa, 1 hopea ja 1 4. sija. Viime kesän jälkeen on ryhmä muuttanut muotoaan, mutta edelleen toiminnassa,

Takaiskuna koko valmennus ryhmälleni oli, että sairastuin vakavasti. Sairaus oli kestänyt vuosia, mutta todettiin vasta vuonna 2014 syksyn kynnyksellä. Kasvain aivolisäkkeessä, ei kuitenkaan syöpää. Marraskuussa suoritettiin leikkaus ja edelleen olen toipilaana.Tähän lisäyksenä että leikkauksen seurauksena sain kroonisen päänsärkysairauden. Sairaus on sarjoittainen päänsärky eli Hortonin neuralgia. Tämä sairaus tullee seuraamaan minua lopun ikääni.

Tällä hetkellä olen lajiliiton tuomarivaliokunnan jäsen ja valmennusvaliokunnan puheenjohtaja.

Tällainen on siis yhden pienen ihmisen polku, koko ikä menty ainoastaan ja vain urheilun ehdoilla. Tie on kaikenkaikkiaan ollut kova ja kivikkoinen, mutta päivääkään en antaisi pois. Uskon että olen vaikuttanut todella suuren ihmismassan elämään tavalla tai toisella ja siitä olen ylpeä. Vaikka urheilu on antanut minulle mahtavan elämän, se on minun muistettava että olen joutunut myös uhraamaan paljon ja suuri menettäjä on varmasti olllut myös perheeni ja muut läheiset ihmiset.

Kiitos kaikille jotka olette jaksaneet lukea tämän tarinani. Toivon että nyt viimeistään ystävät ja tutut ymmärtävät, etten mitään ole missään vaiheessa ilmaiseksi saanut, vaan asioiden eteen olen paljon joutunut tekemään.

Lisäyksenä vielä vuoteen 2015. Sain kunnian olla lajimme kaikien aikojen suurimmissa MM-kisoissa yhtenä kolmesta teknisestä sihteeristä. Haaste oli minulle sairauteni vuoksi erityisen suuri. Kisat pidettiin Salossa 5.-14.6.2015. Klassisen voimanoston MM-kilpailut ja mukana kaikki ikäluokat. Selvisin kunnialla läpi ja minulle se oli jo sinänsä työvoitto.

Sain myös lajiliitolta sen toisen suuren tunnuskseni, minut valittiin vuoden 2015 tuomariksi. Tämän tunnustuksen lasken urani aikaisista saavutuksistani aivan sinne kärkikastiin.

Samaan hengenvtoon otin vielä 2015 yhden juniorivalmennettavan, hänestä tehtiin junioreiden kultamitalinostaja klassisessa voimanostossa. Tulos ja sijoitus olivat molemmat iso yllätys, mutta kovalla työllä ansaittu.

Nyt mennään vuotta 2016 syyskuuta, täytän muutaman päivän kuluttua 60 vuotta, ensimmäisestä kosketuksestani tankoon ja levypainoihin tuli menneenä kuluneeksi kesänä 48 vuotta. Tämä aika on ollut minulle täysipainoista elämää. Vaikka olen ikäni ollut yhden upean rupeaman voimailupuolella, aion pysyä  mukana lajissa vielä määräämättömän ajan. Tuntuu upealta että jollain lailla on saanut jättää kädenjälkensä suomalaiseen voimanostoon ja monen ihmisen elämään. 

Urheilun ei siis tarvitse olla kilpailua, se voi olla paljon enemmänkin. Olisin voinut valita toisinkin, olen tyytyväinen, että valitsin kuitenkin itselleni tämän rankemman polun. Mitäpä elämä olisi ilman isoja haasteita. Haasteet opettavat taas peräänantamottomuuteen.  En siis olisi minä, jos olisin valinnut jossain vaiheessa polkuni suunnan toisin.