Minulla on usein tarve laittaa ajatuksiani paperille. Tällä hetkellä on tunne, että haluan kirjoittaa. Voinkohan sanoa tätä ongelmaksi, kun kerrottavaa itselle olisi, mutta en osaa kuin tuijottaa tyhjää sivua. Samanlainen olo tuli aikoinaan, kun kirjoitin urheilujuttuja, liittomme lajilehteen. Yksi sana oli usein kuin padon avaaminen, eli vuolas virta otti omansa ja näytti voimansa.

Kuppi kahvia, kuulokkeet korviin, etsin koneelta Edward Griegin Peer Gyntin. Rauhoittavaa musiikkia ja kaikki muu saa hetkeksi ympäriltä unohtua. Tämä on juuri sellainen hetki, josta nautin. Musiikki on kuulunut elämääni jo nuoresta alkaen. Oikeanlainen musiikki on minulle pakotie murheista, helpottaa pahaa oloa ja jokahetkisiä kipuja. Samaan aikaan kun olen perheelleni fyysisesti läsnä, olen henkisesti aivan omassa maailmassani. Tähän maailmaani ei kuulu alkoholi, kuten ei muutenkaan nykyiseen elämääni, ei muutkaan mieleen vaikuttavat aineet, eivät koskaan ole kuuluneetkaan.

Nuorena, kun koko elämä tuntui kaatuvan niskaan, lähdin ulos lenkkeilemään. Silloinkaan en kaivannut muita ympärilleni. Elämäni ääripäät ovat sosiaalisuus, nautin oikeanlaisesta tekemisestä ja ihmisten seurasta. Toinen ääripää on erakkoluonne, haluan olla yksin ja vetäytyä kaikesta ja kaikista omaksi ajakseni irralleen ja yksin. Yksin ollessani saan jakaa ajatukseni itseni kanssa. Voin iloita asioista, voin tehdä asioita. Ennen kaikkea yksin ollessani ei tule kenenkään kanssa riitaa.

Joskus aikaisemmassa elämässä, ennen sairastumistani, vetäydyin mökille yksin viikoksi tai pariksi.  Olin onnellinen siellä, missä on oma mökki, ympärillä metsä ikkunasta näkyy järvi. Silloin kun haluan, saatan heittää repun selkään, painaa menemään, korpeen kuljeksimaan. Metsässä kuulee mitä haluaa, luonnon kanssa on mukava keskustella. Karhuun en koskaan ole törmännyt, mutta mökin lähimaastossa kylläkin karhun ja emon jälkiin ja jätöksiin. Joskus on ollut ketun kanssa tuijotuskilpailu, villiminkin kanssa olen jutellut ja pyytänyt poistumaan minun reviiriltäni. Hirviin olen törmännyt, iso kyy on luikerrellut jalassa olevan kenkäni ylitse. Supikoirapariskunnan  olen myös nähnyt. Joskus kuuluu taivaanvuohen omanlaatuinen ilmoittaminen siitä, että on maisemissa. Kanahaukka istui kerran tikkataulutelineen päässä ja tuijotti minua muutaman metrin päässä villin ja epäluuloisen näköisenä. Yöllä ulkona käydessäni on huuhkaja pelästyttänyt minut huhuilullaan.  Iltaisin joskus katselen mökin yllä lentäviä lepakoita, jotka etsivät hyönteisistä itselleen ruokaa. Olen sinut luonnon ja eläinten kanssa. Annan niiden olla rauhassa ja ne antavat minun olla rauhassa.

Mökillä minulla on tapana keräillä metsästä erilaisia puunkarahkoita ja veistellä niistä esim. ovenkahvoja tai jonkinlaisia koriste-esineitä. Järven rantavesistä löydän usein veden muovaamia asioita, lähinnä kiviä ja puita. Noitakin keräilen ja luon niistä itselleni omanlaista silmäniloa.

Jos olo ja elämä käy liian yksinäiseksi, voin mennä hetkeksi ihmisten ilmoille Etelä-Savon pariin kylään kaupoille. Joskus taas ajan Savonlinnaan katsomaan savolaisten elämänmenoa ja ehkä poikkean salilla moikkaamassa lajikavereitani. Usein myös kiertelen ja kävelen nauttien kauniista kaupungista.

Mökki-illat on mukavia. Joskus saunon, istun järven rannalla. Joskus soutelen peilikirkkaan järven pintaa ihaillen, veneen jättäessä kauniin auramaisen vanan siniseen, kirkkaaseen järveen. Joskus otan virvelin ja heittelen tai vedän uistinta. Mökissä iltaisin tykkään pitää takassa tulta ja polttaa kynttilöitä. Nojaan kuistiin ja kuuntelen hiljaisuutta. Mökillä useimmiten nukun lattialle levitetyllä patjalla, vilttiin kääriytyneenä, matkaradion soidessa hiljaa vieressä.

Elokuun yöt ovat kauniita tuolla keskellä ei mitään. Kuutamo öinä voi katsella upeaa kuunsiltaa. Kirkkaina öinä tähtitaivas on aivan valtaisan kaunis. Kuikka ja joutsenet antavat järveltä ilmoituksiaan äännellen, että täällä ollaan. Usein aamulla herää ropinaan. Oravat ja oravanpoikaset leikkivät juosten mökin seiniä.

Usein aamuinen järvi on kuin peili, ei missään, minkäänlaista värähdystäkään. Mieli ja sielu lepäävät tässä luonnon omassa elävän taulun sisällä olevassa kolkassa. Toivon, että jälkipolvet eivät paikasta luopuisi, vaan oppisivat arvostamaan ja kunnioittamaan suurta ja mahtavaa suomalaista luontoa.

Viimeiset vuodet on minulle näissä asioissa olleet raskaat. Elämä kun ei kerro mitä se kunkin kohdalle on suunnitellut. muutama vuosi on mennyt terveyden ehdoilla. Satunnaisesti olen päässyt ainoastaan käväisemään mökillä. Tulevaisuudelta odotan taas enemmän tässä asiassa.

Tänään kirjoittelin tämänkaltaisia asioita ja seuraavan kerran kirjoitan taas toisenlaisia. Nämä kirjoitukset ovat jollekin mitään sanomattomia, mutta minulle itselleni tärkeitä. On kuin olisin terapeutti itselleni ajatuksen ja sormien kautta.  Edward Griegin, Solveigin laulu saattelemana olen saanut asiani kerrottua itselleni.

Siitä on vuosia, kun ensimmäisen kerran huomasin itselleni tärkeän asian., Ollessani henkisesti aivan poikki, kirjoitin A-4 lehtiöön kaiken pahan olon ylös. Olin silloinkin yksin mökillä. Loin tekstiä sivutolkulla. Kun olin kirjoittanut tuon kaiken ylös, laitoin tulen takkaan ja poltin lukematta kaiken luomani tekstin. Tuolloin oloni keveni huomattavasti. Takkaan meni ja jäi monta murhetta pysyvästi, haihtuen savuna ilmaan. Jäljelle jäi vain pieni läjä tuhkaa.

Arto Hannolin/ Karhukuningas