Olen viime aikona kirjoitellut paljon blogeja, jotka jollain lailla koskevat tietenkin minua. Kuitenkin varmasti blogini koskevat ihmisiä jotka varsinaisesti kuuluvat elämääni, tai hetkellisesti sivuuttavat minua tai jaksamistani jollain tavalla. Niistä vaikeistakin asioista olen päättänyt kirjoittaa rehellisti itseni vuoksi. Olen huomannut, että monet mielenkiinnolla lukevat näitä blogejani. Monet niihin suhtautuvat positiivisesti, mikä onkin tarkoitukseni. Kun kuitenkin kirjoitan asioista, jotka koskevat minuun kipeästi, loukkaan varmasti lievästi sanottuna myös monia sydänystäviäni. Tämän toimintatavan olen kuitenkin itselleni valinnut. Joka tapauksessa, jos on todellinen ystävä, hän ymmärtää tarkoitusperäni, eikä ota asioita henkilökohtaisesti. Olen aina ollut minä ja tavallisen suora sanoissani ja tekemisissäni.

Jos joku on tehnyt elämäni vaikeaksi jostain syystä, en sitäkään ole huomioimatta jättänyt. Näin olen aina tehnyt, ei minun perus Artsia kukaan ole vaikeinanakaan, varsinkaan siis vaikeina aikoina kyennyt muuttamaan. Minulla on asioissa hyvä muisti. Palautteen anna joko heti, tai paljonkin myöhemmin. Muistan hyvät asiat aina ja muistan pahat asiat, vaikken aina heti niistä toiselle mainitsisikaan. Jos joku tekee elämästäni vaikeaa, ei se yleensä ole toisinkaan päin kovin vaikeaa. Tähänkin tilanteeseen sopii sanonta, niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan.

En aina, kuten tälläkään hetkellä, tee asioita vain itseni vuoksi. Monia asioita teen siksi ettei nykyiset toimintatavat isoissa ympyröissä ole ihmisläheisiä, vaan loukkaavat tavallisia ihmisiä ja tekevät elämästä sananmukaisesti täysin mahdotonta. Muutoksia ei saada aikaan nyrkkejä taskussa puristaen, vaan puuttumalla niihin. Kaavoihin kangistuneet, olen huomannut, eivät muutoksia halua, eivätkä he edes tajua sitä. He eivät edes halua toiminnallaan auttaa pientä ihmistä, vaan saada oman elämäsä niille kiskoille, joissa ei tarvitse  ohjata, vaan antaa mennä vaan.

Toivon että lukijat saivat kiinni kirjoitukseni perusajatuksesta, mikä on se, ettei pientä ihmistä ole syytä polkea jalkoihin. Jos poljet toisen siis jalkoihisi, muista se että se tulee lähes satavarmasti sinullekin tapahtumaan jossain vaiheessa elämääsi. Kun niin tapahtuu, mieti että olet ollut juuri yksi niistä, jotka ovat edistäneet sitä toimintatapaa, minkä kohteeksi itse olet antanut muille eväät. Sinunkin on siis hyväksyttävä silloin oma kohtelusi.

Kiitos jälleen kun luitte vuodatukseni.